6.6.2018

HYVÄSTI PAHVI

Haluaisin ihan tosissani saada mustan mökin vapaaksi kertakäyttöastioista.

Se on vaikeaa ja siihen on yksi ainoa pätevä syy - laiskuus.
Mökille ei tule juoksevaa vettä, joten veden juoksu riippuu juoksuttajan kunnosta ja tehokkuustasosta. Toisinaan, ja useinkin, on motivaatio tiskaushommiin melko alhainen. Kannamme juomaveden kotoa tai sitten haemme sen muutaman kilometrin päästä lähteestä. Mökkirannassa on kaivo, mutta koska kaivon veden laatua ei ole tutkittu, niin keitämme sen ennen käyttöä. 

Ja onhan siinä hommansa! Ensin laittaa vesi sammioon kiukaan päälle, sitten lämmittää sauna. Odotella kun vesi kiehuu ja kantaa se saavissa tiskipaikalle. Kuten tiedämme, niin tiskivesi menee melko kyönäiseksi aika nopeasti, joten vesi pitää vaihtaa pari kertaa. Kiukaan päällisestä sammiosta loppuu vesi kesken, joten se pitää täyttää uudelleen ja odotella, että vesi taas kiehuu. Sen jälkeen vesi pitää kantaa tiskauspaikalle ja toivoa, että se sillä kertaa riittää loppuun asti.

Kuulostaa dramaattisemmalta kuin on, mutta totuus on kuitenkin, että siihen menee ihan tolkuttomasti aikaa! Sitä aikaa, jonka mieluummin vaikkapa makaisin riippukeinussa tai tekisin kukkapenkkejä! Siksi olemme käyttäneet kertakäyttöastioita varsin runsaasti, ihan näihin päiviin saakka.

Joitain viikkoja sitten sain viettää ystäväni kanssa kaksi yötä Myllykylän tilalla. Tuolloin intouduimme ihastelun lisäksi myös oikein vanhan ajan kirpputorikierrokselle ja päätin, että nyt katselen mökille aterimet kuntoon. Nyt on aterinasiat kunnossa! Löytyi mukavasti haarukkaa ja veistä samaa sarjaa, löytyi vanhaa kaiverrettua pikkulusikkaa ja samanmoista haarukkaa. Löytyi tarjoiluastiaa ja tarjotinta. Lautaset ja mukit taidan hankkia vanhojen jatkoksi edelleen bambuisena. Ne on kauniit ja kätevät. Löysin samalla kierroksella myös pienen mustan kattilan aiemmin kirpputorilta ostamani paistinpannun seuraksi.

Kauniit on astiat ja kaunis on ajatus, mutta se ei kantanut kovin pitkälle - lankesin viime viikolla taas pahviin!

Tämä on haaste itselleni: Tänä kesänä tiskaan päivän tiskit joka ainoa ilta! Vaikka tiskipöydällä olisi vain yksi astia. Tai vaikka niitä olisi sata ja väsymys armoton. Minut on haastettu! Hyvästi pahvi!

4 kommenttia:

  1. Tiedän, tiskaaminen jää helposti:D. Meillä on mökin pihalla erillinen vanha vesipata lähellä Tiskauspaikkaa. Siinä saa runsaasti vettä lämmitettyä kerralla eikä tarvitse saunasta kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä viestit oli hukkuneet ihan väärään kansioon ja nyt vasta löysin! Pahoittelut ja kiitos viesteistä <3

      Myjuw: Tuo vesipata olis kyllä ihan täydellinen! Pitää laittaa korvan taakse ja katella esim. toria sillä silmällä, jos tulis vastaan. Kiitos vinkistä <3

      Poista
  2. Meilläkin on mökki, mihin ei tule juoksevaa vettä. Tiskaan järvivedellä ja huuhtelen "puhtaalla" vedellä.

    Teillä tuntuu suurin ongelma oleva tuo veden lämmittäminen. Löysin vasta blogisi, joten yhtään en tiedä teidän mökin varustetasoa (onhan tuossa kuvassa tuo ihana upo!) Minä pidän iso vesikattilaa puuhellalla ja näin kesällä jos on liian lämmin, lämmitän veden kaasugrillin sivukeittimellä.

    Itse suhtaudun tuohon tiskaamiseen niin, että sekin on yksi kiva mökkipuuha; jotain sellaista, mikä ei arkeen kuulu :)

    Olit kyllä löytänyt niin viehättäviä astioita, että toivotan intoa tiskailuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on varustelutaso mökillä hyvin perinteinen, eli sähkö on mutta vettä ei tule. Pihassa on kaivo, josta keitetyllä vedellä pestään, mutta sitä ei uskalla käyttää lämmittämättä. Tuossa Upolla lämmittelen vettä, mutta pitäisi hommata isompi kattila siihen hommaan. Uskon, että tähänkin hommaan löytyy se tapa tehdä niin, että ei kiristä ihan niin pahasti hermosta joka kerta. Ja totta puhuen - nyt on jo helpottanut! :)

      Poista