30.5.2018

TUMMAT KAUNOTTARET

En ole erityisesti mikään viherpeukalo, mutta tulen kuitenkin kasvien kanssa ihan hyvin toimeen.

Mökillä emme ole vielä tähän mennessä intoutuneet kovinkaan suuresti kukka-asioita miettimään. Emme ole esimerkiksi hoksanneet kaivaa kukkasipuleita maahan ja vaikka kovasti haaveilen kukkaniitystä, niin se on jäänyt suunnitteluasteelle.

Viime kesänä hankin kuitenkin mökille mökkielämämme ensimmäiset viherkasvit. Kannatti, koska niistä oli paljon iloa ja hyvin säilyivät hengissä koko kesän. Viime vuoden istutukset olivat terassin portaalla ja aitan edessä. Viime vuonna aitan edessä oli huomattavasti enemmän vihreää ja valkoista, kuin tänä vuonna.

Tänä vuonna käteni hamuilivat tummaa, epäviherkasveja. Laitoin terassille mökin seinälle Koristebataatin ja aitan eteen laatikkoon Koristebataatit, kaksi erilaista, ja niiden väliin Värinokkosen (muistelin ensin Ruostenokkonen, olis muuten oikeastaan paljon parempi nimi!). Tykkään hirveästi näistä salaperäisistä tummista kaunottarista! Ja Värinokkonen - tuo sävy menee tällä hetkellä ihan tosissaan ihon alle!

Etsiskelen näille kaveriksi jotain tummaa vihreää, metsän vihreää. Kun löydän, niin laitan sitä terassin portaille ruukkuihin. 

Tummien kaunottarien lisäksi teimme aitan lähettyville ja grillin kulmalle pienet kukkapenkit, johon laitoimmekin sitten siemeninä reilulla kädellä kaikkea mahdollista oikein räiskyvää. Lähinnä yksivuotisia, jokunen monivuotinen. Tummat kaunottaret kaipaavat väriä ympärille loistaakseen.

29.5.2018

SE AIKA VUODESTA

Kuusenkerkkää voi poimia vain keväällä, ja se aika on nyt!

Poimin viime keväänä ensi kertaa kuusenkerkkää pakastimeen isomman määrän ja olen iloinen, vähän yllättynytkin, että kaikki tuli käytettyä! Lähinnä heittelin kuusenkerkkää smoothien sekaan aamuisin, mutta nyt tekisi mieleni testata sitä muutenkin ruoanlaitossa.

Kuusenkerkkä on varsinainen vitamiinipommi. Ne sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä runsaasti antioksidantteja. Kuusenkerkästä valmistettua siirappia on käytetty perinteisesti yskänlääkkeenä sekä keuhkoputkentulehduksen hoitoon. Kuusenkerkkien pureskelun on uskottu vaikuttavan suun ja hampaiden hyvinvointiin sekä flunssaan. Kuusenkerkän keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Mieleni tekisi opetella käyttämään kuusenkerkkää enemmän ja monipuolisemmin. Siksi kaivelin omaksi hyödyksi ja jollekin toisellekin kiinnostuneelle iloksi hieman kuusenkerkkäohjeita netin syövereistä. Linkkejä ohjeisiin alla.

Kuusenkerkkäjuoma - Helppo ohje, voi valmistaa vaikka retkellä trangialla.

Pikkelöidyt kuusenkerkät - Kirjoittaja syönyt ravintolassa pikkelöityä kuusenkerkkää pavlovan kaverina. Vau! Kuulostaa mielenkiintoiselta.

Kuusenkerkkä-raakakakku - Raakakakku on yleisesti ottaen joko järkyttävän hyvää tai järkyttävää. Olisi mielenkiintoista tietää kumpaan kategoriaan tämä kuusenkerkkäinen asettuisi.

Kuusenkerkkävanukas ja -siirappi sekä raparperihilloke - Tämä vaikuttaa just sopivan haastavalta ja helpolta, että jaksaisin lähteä testaamaan! Kokeiluun menee.

Makeat juurespalat - Uunijuureksia ei voita mikään ja kuusenkerkkä tekee varmasti sen kuuluisan viimeisen silauksen juureksille. 

Kuusenkerkkä-vadelmajuoma - Mielenkiintoista!

Juustoinen kuusenkerkkä-poropiirakka - Tämä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta! Testiin!

Kerkkäjuustokakku - Hmm, onkohan pakastimessa riittävästi kuusenkerkkää? Pitikö se lähteä keräämään pari litraa lisää? Todella mielenkiintoinen torttu!

Kuusenkerkkä-valkosuklaajuustokakku - Nyt en keksi enää yhtäkään syytä miksi en lähtisi metsään! Nyt, heti!

25.5.2018

SANOISTA, TEOISTA JA TUNTEESTA

Parhaimmillaan elämä on itsensä haastamista.

Olen koko elämäni roikuskellut sellaisen narun varassa, jonka toisessa päässä lukee riittämätön. Välillä olen takertunut naruun kuin ainoana totuutena, toisinaan olen pystynyt pitämään käsivarren rentona ja narua löysempänä, enkä ole antanut tunteelle kovin suurta sijaa. Mutta siellä se on aina majaillut, taka-alalla.

Riittämätön. Riittämätön muille, mutta erityisesti riittämätön itselleni. Riittämättömyyden tunne on varsin yleinen tunne meille jokaiselle silloin tällöin ja meillä jokaisella on niihin omat, henkilökohtaiset, elämän tuomat syymme. Kaikki yhtä oikeita. Tunteet ovat sellaisia, että niitä ei voi vertailla. Jos minulla on tällainen tunne ja sinulla tuollainen, niin kumpikin niistä on yhtä oikea, eikä toisen tunnetta voi vähätellä ja omaa tunnettaan nostaa.

Kirjoittelin viime syksynä uupumuksestani. Uupumusvuosien aikana kasailin itseni ja persoonani palasia kasaan osa kerrallaan ja tajusin ensi kertaa, että en olekaan riittämätön. Ajatella, olenkin niin arvokas itselleni, että minulla on oikeus olla rikki ja korjata itseäni!

Elämäni tärkein oivallus on ollut, että olen aivan tavallinen ihminen. Riittämätön ihminen ja riittävä juuri tällaisena. Riittää, kun haastan itseni, tutkiskelen itseäni, näen asioiden taustat ja mistä asiat johtuvat. Yritän ymmärtää, en rankaise itseäni siitä, jos välillä sorrun niihin opittuihin käytösmalleihin, joista haluan palavasti päästä eroon.

Niin. Meissä itsessämme on asioita, joihin voimme vaikuttaa helposti ja niitä, joihin haluaisimme vaikuttaa, mutta emme osaa. Olen ihmetellyt usein omaa käytöstäni elämäni varrella. Joskus huomaan tekeväni toista ja sanovani jotain muuta. Tai olevani ilkeä tai kaunainen. En haluaisi toimia niin. Olen rankaissut siitä itseäni säälimättömästi. Henkisesti olen höykyttänyt itseäni ihan urakalla. Miksi? Miksi toimin niin, vaikka en tahtoisi?

Kuinka mahtavaa on eräänä päivänä herätä ymmärtämään, että ne asiat ja tunteet joita itsessään on ihmetellyt ja joista on itseään rankaissut - ne onkin monilta osin opittuja käytösmalleja. Se olen minä, joka käyttäytyy huonosti ja vastuu siitä on minulla, mutta muutoksen mahdollistaa ymmärrys siitä, että olen oppinut toimimaan tällä tavalla. Nämä ovat opittuja toimintamalleja. Niitä, jotka on iskostuneet alitajuntaan vuosien mittaan, joista on tullut normi. Mahtavaksi tämän tajuamisen tekee se, että opittuja käytösmalleja pystyy muuttamaan! Nykyään en ruoski itseäni joka kerta ihan niin kovasti, vaan epätoivotun käytösmallin havaittuani yritän muistaa taputtaa itseäni semihellästi olalle ja kysyä: Huomasitko? 

Kaikista tärkeintä henkisen kasvun tiellä on osata ottaa vastuu omista teoista ja sanoista. Siinäpä vasta vastenmielinen asia, jota karkuun tekisi mieli juosta niin, että ensin näkyisi punainen naama ja heti pian vain katkera pölypilvi horisontissa. Se on sitä nöyrtymistä, että ei juokse, vaan seistä töröttää tukevasti kahdella jalalla ja katsoo kortin molemmat puolet. Se taitaa olla asia, josta tuskin koskaan tulen kultamitalia saamaan, mutta se on myös asia, jota kaikista koviten harjoittelen.

On tärkeää muistaa, että ihminen tekee virheitä. Vaikka olisi kuinka oppinut ja viisas. Vaikka kuinka olisi astellut henkisen kasvun polkua ja opetellut tuntemaan itseään. Kuinka helppoa onkaan palata vanhaan tuttuun. On tärkeä osata nähdä tiessä se risteyskohta, jossa toinen polku totuttuun käytösmalliin ja toinen taas kohti uusia toimintamalleja. On risteyksessä seisovan omalla vastuulla kumman tien valitsee.

Kunnioita muita, niin tulet kunnioitetuksi. Kunnioita itseäsi, niin tulet kunnioitetuksi. Ole ystävällinen, reilu, rehellinen ja pidä puolesi.

Ja muista, että kaikissa suhteissa, ja elämässä yleensäkin, on eri asia kunnioittaa, kuin kumarrella. 

24.5.2018

ON KERROTTU, ETTÄ KERÄILEVÄT IHMISET OVAT ONNELLISEMPIA

Kerroin keräilyharrastuksistani ja sain viestin -

On kerrottu, että keräilevät ihmiset ovat onnellisempia.

Tuohon väittämään on oikeastaan melkoisen helppo uskoa. Keräilevä ihminen fiilistelee jo saavutettua ja haaveilee kokoelman kartuttamisesta. Keräilevä ihminen on elossa siinä hetkessä ja katse on sopivasti tulevassa. Näin ainakin koen omalta osaltani tämän kynttilänjalkapuuhastelun kanssa, se ei nimittäin ole kovinkaan vakavaluontoinen harrastus.

Keräilen useampaa juttua. Keräilen sinivalkoisia Arabian lautasia (viimeisimmän olen tainnut ostaa kirpputorilta lähemmäs pari vuotta sitten). Keräilen sekalaisia kullan sävytteisiä kynttilänjalkoja (joita on vähän liian helppo löytää, koska nämä ei varsinaisesti ole mitään tämän hetken trendiesineistöä). Keräilen huussiin Shit-kortteja (niitä on neljä, mutta kehyksissä on vasta ensimmäinen, jonka mieheni löysi viime kesän kesälomareissulta Kustavin Savipajasta). Keräilemme koko perheellä saunamittareita mökkisaunaan (niitä on tällä hetkellä viisi, joista yksi on vanhasta kodista ja neljä muuta toisesta vanhasta kodista).

Tällä hetkellä en keräile muuta. Joskus olen kerännyt värillisiä raitapurkkeja. Sitten olen kerännyt vanhoja lakanoita ja muita kankaita, joille ompelin uuden elämän. Sitten olen kerännyt tarroja, jääkiekkokortteja ja jossain kohtaa jopa postimerkkejä. Olen keräillyt myös vihkoja, kyniä ja kiiltokuvia. Olen kerännyt kirjepapereita ja erilaisia kirjekuoria. Olen kerännyt myös kirjekavereita ja olen keräillyt runoja. 

Tämän hetken keräilykohteita on siis neljä - sinivalkoiset lautaset, kultaiset kynttilänjalat, Shit-kortit ja lämpömittarit. On siinäkin jo yhdelle ihmiselle kerättävää! Kovin kalliiksi tämä harrastus ei tule, eikä saunan ja huussin seinät ja keittiön pöydät täyty liian nopeasti, sillä nämä kaikki löydetään kirpputoreilta. Siinä vasta onkin keräilyn suola, kun ei koskaan tiedä minkä ankean päivän jokin huumoripitoinen saunamittari pelastaa. 

KUKA ON VASTUUSSA MINUN ONNESTANI?

Lupaan tehdä sinut onnelliseksi loppuelämäsi jokaisena päivänä, sanoi ihminen toiselle, kun kihlasormuksen sormeen pujotti.

Eräänä päivänä sain ystävältäni päiväkahvikutsun. Tämä ystäväni on se, joka on kuunnellut, tukenut ja jaksanut minua vaikeimpina uupumuksen hetkinäni. Hän on ihminen, joka kuuntelee ja tukee, vaikka ei aina ymmärtäisikään. Hän on ihminen joka ei syytä, mutta kyseenalaistaa ja herättää ajattelemaan. Sellainen on hyvä ystävä ja monesti mietin, muistanko itse olla hänelle yhtä hellä ja hyvä.

Tuona päivänä menin ystäväni luokse päiväkahville. Mielen päällä pyöri huoli uupuneesta lähimmäisestä. Kuinka voisin hänen elämäänsä tuoda onnea? Mitä voin tehdä, että hän olisi onnellinen? Miksi mikään mitä tein, ehdotin tai yritin ei tuntunut tuovan onnea?

Silloin ystäväni kehotti minua katsomaan videon. Videolla mies kertoi vaimonsa toteamista viisaista sanoista. Tarkalleen en noita sanoja muista, mutta päällimmäisen ajatuksen kyllä.

Me ihmiset emme lopulta voi vastata kuin omasta onnellisuudestamme. Minä tiedän oman onneni tilan, sinä tiedät sinun. Jos olet väsynyt, uupunut tai masentunut – voin ilahduttaa sinua lähettämällä kirjeen. Voin saada sinut nauramaan tekemällä epäonnistuneen kärrynpyörän tai imitoimalla melko onnistuneesti tunnettua julkisuuden henkilöä. Voin saada sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi halaamalla sinua. Voin tuottaa sinulle hyvää mieltä kiittämällä sinua kaikesta siitä mitä olet tehnyt hyväkseni. Voin saada sinulle aikaan lämpimiä tunteita kertomalla miten paljon merkitset minulle. Minä voin tuottaa sinulle hyvää mieltä sanoin ja teoin, mutta onnelliseksi minä en voi sinua tehdä.

Minua lohdutti ymmärtää tämä asia, sillä olen aika paljon elämässäni kantanut murhetta toisten ihmisten onnellisuudesta. Helpotti ymmärtää, että voimme tuoda läheistemme elämään omalla käytöksellämme iloa, surua, riemua, levollisuutta, rakkautta, vihaa, pelkoa, lohtua tai epätoivoa. Voimme luoda omalla käytöksellämme, sanoillamme ja teoillamme pieniä hetkiä, joista muotoutuu kahden ihmisen välinen side. Sanoillamme ja teoillamme voimme kannustaa etsivää kohti oman onnensa polkua, mutta lopulta tie sinne pitää jokaisen löytää itse.

Onnellisuus rakentuu ihmisen omista kokemuksista, valinnoista, uskalluksesta ottaa vastuu omista teoistaan ja rohkeudesta tarttua elämässä hyvää mieltä ja omaa kehitystä tukeviin asioihin. Onnensa kadottanutta ihmistä läheltä seuraavan läheisen on välillä vaikea muistaa, että uupunutta ja etsivää ihmistä ei voi selästä työntää kohti onnellisuutta.

Minun rakkauteni sinuun ei vähene, vaikka annankin sinun etsiä oman onnesi. Minun rakkauteni sinuun ei vähene, vaikka vain kannustan sinua luottamaan itseesi ja löytämään onnesi, enkä yritä etsiä sinun onneasi sinun puolestasi. Tiedäthän, että tekisin sen, jos siihen pystyisin? Muistathan, että sinun onnesi voit löytää vain sinä itse? Uskallathan lähteä onneasi kohti? Luotathan, että olet sen arvoinen?

Minä lupaan tehdä parhaani, että olosi olisi turvallinen loppuelämäsi jokaisena päivänä. Minä lupaan tehdä parhaani myös niinä päivinä, kun tuntuisi helpommalta vain luovuttaa. Minä lupaan ottaa vastuun teoistani, minä lupaan ilahduttaa sinua, minä lupaan yrittää ymmärtää sinua silloin, kun sinä väsyt. Minä lupaan kiittää sinua, kun sen ansaitset ja olla sinulle ystävällinen ja kunnioittava. Minä lupaan pitää huolta sinusta loppuelämäsi jokaisena päivänä. Mutta onnelliseksi minä en sinua voi tehdä.

Minä pidän huolen omasta onnestani, pidä sinäkin omastasi. Etsi iloa, niin löydät onnen.

22.5.2018

KAUNEIN MÖKKITULIAINEN

Lahjojen antaminen on mukavaa, mutta onhan niiden vastaanottaminenkin vaan aika mahtavaa!

Siskoni tuli perheensä kanssa mökille yökylään ja tullessaan toi mökkituliaiseksi tämän tekemänsä kauniin kranssin. On aina yhtä hienoa nähdä, kun ihminen käyttää lahjojaan. Kaikilla meillä on omat vahvuutemme ja lahjamme, muistetaan käyttää niitä rohkeasti. Minusta ei olisi tällaista kranssia tekemään, tunnustan sen reilusti. Joskus kateuden pistos sivaltaa rintalastaa ja silloin päädyn testaamaan asioita, jotka eivä tunnu omilta, mutta jotka voisin oppia. Joskus käy niin, että siitä syntyy jotain, mutta monesti ei ja se on ihan ok. Pääasia, että saa kateudeltaan kokeiltua, sen jälkeen voi vain vilpittömästi ihastella ja kannustaa. Osaa arvostaa entisestään.

Toivon, että tämä kranssi kuivuisi kauniisti ja sitä voisi pitää esillä koko kesän. Se on kuin hääjuhla, nimpparit ja syntymäpäivä samassa paketissa, roikkuessaan tuossa mökin terassilla. 

Käytä lahjojasi rohkeasti. Käyttämällä niitä vahvistut ja vahvistat - itseäsi ja heti sen jälkeen muita. 

18.5.2018

ILOITSE IHMINEN

Etsi, löydä ja iloitse.
Minä iloitsen siitä, että alkuvuoden vaikeudet alkavat pikkuhiljaa selkiytyä. Elämässä tulee vaiheita, kun ilon löytäminen tuntuu olevan kiven takana, joskus jopa sen alla. Epätietoisena ja surullisena on vaikea löytää ilon aiheita elämään, vaikka lopulta ei ole muuta vaihtoehtoa. Vaikeina hetkinä täytyy vain jaksaa luottaa siihen, että parempaa on edessä. Ja siihen luottaminen tietenkin on juuri vaikeimpina hetkinä helpommin sanottu kuin tehty.

Meillä kaikilla on välillä aikoja ja hetkiä, kun tuntuu, että ei minusta ole oikein mihinkään. Edellisenä päivänä on mennyt nukkumaan aivan tyytyväisenä itseensä ja omiin tekemisiinsä ja seuraavana aamuna herääkin epävarmana kaikesta. Kun silloin muistaisi, että onni syntyy siitä, että keskittyy hyvää mieltä tuoviin asioihin. Välillä tosin tekee oikein hyvää rypeä ihan urakalla, mutta johonkin sekin raja on vedettävä. Tiedän kyllä senkin, että vaikeimpina aikoina onni ei synny metsäretkestä, liikunnasta tai jäätelöstä. Ei ihmistä aina niin helpolla päästetä. Joskus ulko-ovesta poistuminenkin on jo suoritus itsessään ja silloin jos joskus tarvitaan uskoa ja toivoa parempaan huomiseen. 

Minä iloitsen siitä, että alkuvuosi on tuonut murheen lisäksi mukanaan myös hyviä asioita. Sellaisia, joista on saanut voimaa. Olen kammennut itseni lomalle, lyöttäytynyt seuraan, jossa on hyvä olla. 

Pääsiäisen korvilla löysin Instagramin kautta itseni varaamassa yösijaa Myllykylän tilalta. Tuolloin luonto ja ympäristö ei antanut vielä parastaan, mutta siitä huolimatta paikka ihastutti siinä määrin, että ehdin sinne tälle keväälle jo toisen kerran. Rauhaa ja lepoa, sitä se oli parhaimmillaan, vaikka valvoinkin toisen öistä murehtien. Ensimmäisenä iltana kävelyllä näimme tilan vieressä pellolla kolme valkohäntäpeuraa kirmaamassa auringonlaskuun. Toisena iltana pääsimme saunaan, jonka kauneutta ällistelimme taas suu auki.

Muistetaan rauhoittaa, etsiä ja löytää ne paikat, joissa tunnemme olevamme kotonamme ja tervetulleita omina itsenämme. Muistetaan rauhoittua ja löytää ne ihmiset, joiden seurassa saamme olla riittäviä juuri niin murheellisena ja epätietoisena tai iloisena ja tarmokkaana, kuin kulloinkin olemme.

17.5.2018

KIVIKKORINNE ON VALMIS


Niin ne vaan asiat yksitellen valmistuu.
Viime kesänä kekkasin, että yhdistän kasvihuoneen ja aitan näppärästi kokonaisuudeksi kivikkorinteellä ja terassilaudoituksella. Idea on edelleen mielestäni aivan mainio, mutta kasvihuoneellehan jouduimme sanomaan hyvästit talven jäljiltä, joten siinä mielessä suunnitelmat muuttui hieman. Mutta niinhän se elämässä tuppaa menemään.

Vuosi sitten revimme ensin maan auki aitan edestä rinteestä, sitten täräytimme siihen maanpeitekankaan, kaivoin kolosia erinäisille kasveille - sitten alkoikin kivien raahaaminen. Tämä sinänsä pienen oloinen projekti olikin kuitenkin luultua haasteellisempi, koska tontin muotojen vuoksi kivien roudaaminen esim. kottikärryillä ei ole mahdollista. Kivet piti kantaa tontin toiselta laidalta yksitellen tai sitten korissa muutama kerrallaan. Olen nakittanut muutaman vieraankin kivenkantopuuhiin, mutta nyt hoidimme homman loppuun eräs aurinkoinen toukokuun päivä ihan omin ja jälkikasvuni voimin. Lupasin nimittäin oikein rahapalkkaa, jos apunani kantaisivat viimeiset murikat aitan eteen. Ja niin me teimme! Kannoimme 60 isoa ja 60 pientä kiveä - ja sitten se oli valmis!

Vähän jännitti talven jäljiltä, että vihertääkö siellä rinteessä enää yhtään mikään. Oikein positiivinen yllätys oli, että vihertää! Pienesti, mutta vihertää kuitenkin. Elän toivossa, että nuo kaverit lähtisivät tekemään maagista työtään ja leviäisivät itse kukainenkin omilla alueillaan. Olen kyllä varautunut siihenkin, että istuttelen tuohon rinteeseen vielä kasvin jos toisenkin, jos nuo tämänhetkiset jäävät kovin pienialaisiksi.

Kasvihuone siis ei tykännyt talvesta. Seuraavaksi onkin sitten kaiken sen romun kerääminen. Onneksi kasvihuoneen istutuslaatikot on kiinteiksi rakennettu, joten säästän ne tottakai tälle kesälle. Ajattelin laittaa avolaatikoihin helppoja ja ulkoilmasta pitäviä kavereita, esimerkiksi hernettä ja mansikkaa. Eihän sitä tiedä, vaikka se laudoitus innostuttaisiin tekemään kasvihuoneen raunioille vielä tänä kesänä - tai sitten vaikka vuoden päästä. Nyt oon ihan mielissäni, että sain kuin sainkin kivikkorinteen valmiiksi. Se on jo nyt hyvä, mutta siitä tulee vielä parempi, kun aika ja luonto tekee tehtävänsä.

9.5.2018

JA NIIN TULI KESÄ

Vappuna.
Kuinka kummallista! Näistä kuvista on vain viikko, kun kävimme mökillä päiväseltään monen kuukauden tauon jälkeen. Vappu oli tiistaina, järvi oli jäässä ja melko talvista, vaikkakin siitä metrisestä kinoksesta olikin enää vain länttejä jäljellä. Lauantaina menimme uudestaan mökille ja sillä aikaa, tiistain ja lauantain välissä, oli järvi sulanut eikä luntakaan ollut enää kuin aitan edessä pieni läntti. 

Nyt kun tuntuu ihan kesältä, lämmintä riittää ja suomalaiset ovat vaihtaneet toppahousut narutoppiin, niin eihän se tunnu ollenkaan hyvältä kaivella näitä vapun kuvia esille. Kun kaikki on niin ankeaa ja kolakkaa. Mutta laitan nämä nyt tänne talteen ihan juuri siitä syystä. Että ensi vuonna muistaisin, että tänä vuonna vappuna oli järvi jäässä ja että parin päivän päästä se oli sula. Ja että kesä tulee joka vuosi pitkän odotuksen jälkeen yhtä yllättäen.

Nyt jännittää, että joko sitä uskaltaisi mökille oikein yökuntiin. Se se vasta oikea kesän merkki nimittäin on, kun mökkikausi korkataan.

Nautitaan auringosta!