25.4.2017

VINTILLÄ

Homma etenee.
Vintti on purettu, roskat pilkottu, poltettu ja muutenkin suurimmaksi osaksi hävitetty. Pienessäkin remontissa kertyy kummasti aina kaatopaikalle vietävää, joten pikkuhiljaa kerätään kuormaa kasaan, että saadaan viedä täysi kuorma.

Päätimme laajentaa vinttihuoneen koko yläkerran kokoiseksi - nälkä nimittäin kasvaa syödessä. Totta puhuen vintillä ei juuri ole virkaa, sillä mökkitontilla on tarpeeksi varastotilaa muutenkin. Vintillä olikin aiemmin vain edellisen asukkaan vanhaa rojua, joka saa nyt lähteä jaloista pois. Näin ollen vintille tulee siis jopa yllättävän suuri tila oleskeluun ja nukkumiseen!

Vintin korkeus ei tosin päätä huimaa. Harjan kohdalta korkeus on 1200-1300 mm, joten melko kyykyssä siellä saa aikuinen kulkea. Onneksi korkeus ei häiritse nukkumista, kunhan ei sitten aamulla tokkurassa kalauta kalloaan kovin kovasti kattoon. Lähinnä tila onkin oleskelua ja lasten leikkejä varten, heillehän tuollainen huonekorkeus on vaan seikkailu ja erityinen juttu. Saa kontata ihan luvan kanssa. 

Vintille tulee muutenkin mukavasti kivoja pikku piilopaikkoja ja nurkkia. Piipun takana olevaan tilaan on tarkoitus tehdä nukkumistila - jos sänky vain leveyden puolesta saadaan sinne ängettyä. Vanhan huoneen tila jäisi sitten oleskeluun. Suunnitelmia on mukava tehdä, vaikka lopulta huonekalut ja tavarat saattavatkin lopulta asettua ihan toisin.

Käynti vintille puhkaistaan tuvan kattoon. Olemme suunnitelleet teettävämme metallisen porrasrungon, simppelin ja kestävän. Puuaskelmilla tietenkin. Kaiteitakin olen päässä hahmotellut, saa nähdä milloin toteuttamisen aika on.

Vintti on melkoisen pimeä ja se ainoakin maisema avautuu ihan muualle, kuin järvelle. Luonnonvalo on paras sisustusvinkki ja luonto paras sisustuselementti, joten aivan ensimmäiseksi lisää valoa kehiin!

24.4.2017

KOHTUULLISTA ELÄMÄÄ

Onko pakko?
Tämä tuleva kesä on kolmas kesä, kun meillä on tämä mökki. Aika menee nopeasti. Niin nopeasti, että eilenkin yllätyin.

Tämän päivän ihminen tekee paljon, ja kaikkea. Tai jos ei tee, niin pitäisi tehdä. Ja jos tekee, niin pitäisi tehdä aina vähän enemmän, nopeammin tai paremmin. 

Pari vuotta sitte tajusin, että olen aivan loppu. Olin tehnyt liikaa asioita - lähinnä siksi, että rakastin sitä. Jossain vaiheessa tekeminen muuttui. Se oli edelleen tärkeää ja rakasta, mutta tekeminen oli saanut kummallisen sävyn. Minulla oli olo, että minun oletettiin tekevän vielä enemmän. "Kun sulla on tämä juttu, niin tästähän kannattaisi nyt tehdä sitä, tätä tai tuota". Loin paineita itselleni, että niin pitäisi tehdä. 

En tehnyt mitään suuria muutoksia tekemisiini toisten oletusten perusteella, mutta jossain takaraivossa kummitteli sana - kannattaisi. Sinun kannattaisi. Eikö se mitä tein ollutkaan riittävästi? Miksi olisi kannattanut tehdä vielä lisää? Ketä se olisi palvellut? Minua, vai muita?

Tein sitä mitä rakastin, mutta sitten ymmärsin, että on huokaistava. On annettava itselle lupa rauhoittua. On myönnettävä, että en jaksa nyt. Mitään. Ja silloin minä lopetin sen, josta olin tavattoman ylpeä ja josta olin saanut niin paljon. Koska niin vain oli tehtävä. Tiesin, että kun annan aikaa itselleni, se palvelee kaikkia läheisiäni. 

Joskus on luovuttava, jopa niistä rakkaimmista asioista. Hetkeksi. Siksi aikaa, että jaksaa taas.

Minä olen oppinut. Olen opiskellut - elämää, ja sitten ihan konkreettisia ammatillisia asioita. Tuntuu, että alan olla taas oma itseni. En olisi tässä, jos en olisi malttanut luopua hetkeksi.

Eilen yllätyin mökin keittiössä. Tajusin nimittäin, että mökin keittiön kaapeista suurimman osan täytti edellisen asukkaan astiat - logolliset kaljatuopit, kukkakuvioiset kahvikupit ja lautaset. Niitä ei käytetty koskaan, mutta siellä ne oli. Koska ei ole kiire. Siivoan ne pois, kun aika on, ajattelin. Ja se aika oli eilen, kolmannen mökkikesän kynnyksellä.

Muistetaan olla kohtuullisia, itseä ja elämää kohtaan. Suuria saa tavoitella, mutta siihen ei ole pakko pyrkiä tai saavuttaa. 

Mökin vintti on edistynyt mukavasti. Olisi hienoa nukkua siellä kesäkuussa. Mutta heinäkuukin on ihan hyvä, tai elokuu. 

13.4.2017

HUHTIKUU

Melkein pääsiäinen.
Alkuvuosi meni hujakassa. Ei ehtinyt mökille, eikä huvittanut vaikka olisikin ehtinyt. Talvimökkeily ei ole suoranaisesti houkutteleva vaihtoehto, kun seinissä ei ole eristystä. Muutamaan saunomiskertaan jäi tämän talven mökkeilyt.

Mutta nyt on kevät! Yläkerran kimppuun kun kunnolla päästään, niin sitten voisi tarjeta yöpyä jo vähän viileämmälläkin kelillä. Aitassahan sitä on nukuttu tähän asti, mutta viime vuoden ensimmäiset mökkiunet jäivät mieleen lähinnä siitä tunteesta, kun untuvamakuupussiin kääritystä vartalosta karkaa lämpö pään kautta niin, että kohina käy! Siitä viisastuneena voisi mukaan pakata esimerkiksi pipon, tai sitten rakentaa mökkiin lisää kerroksia.

Mökissä on pieni takka, mutta ei varaava sellainen. Lisäksi siellä on ilmalämpöpumppu. Koska lämpö nousee ylöspäin, niin voisi loogisesti päätellä, että yläkerrassa olisi lämpimämpi, kuin maaperästä kylmää hohkaavassa alakerrassa. Näin ollen pärjäisi hieman ohueammalla pipolla hieman aikaisemmin.

Paksusti on vielä jäätä mökkirannassa. Tähän aikaan vuodesta tuntuu aina aivan hullulta, miten muka reilun kuukauden päästä on uitu samassa rannassa esimerkiksi viime kesänä? Niin se on luonto ihmeellinen, että kun se ottaa lämmön tosissaan päälle, niin jopa alkaa sulamaan. Hiirenkorvia odotellessa tuijottelen ulkona tällä hetkellä mellastavaa lumimyräkkää hieman epäuskoisena. Mutta vain hieman - kyllä se kesä sieltä tulee.

12.4.2017

VINTTI

Mökin yläkerrasta löytyi huone.
Taannoin, kun olimme ensi kertaa mökkiä katsastamassaa, huomasimme mökin yläosassa pienen ikkunan. Tuo ikkuna näkyy, kun aitalta katselee järvelle päin. Edes välittäjä ei tiennyt tuosta vintti-ikkunasta ja sen takana olevast tilasta mitään, joten kiipesimme sitä samantien katsomaan. 

Vintiltä löytyi ihan oikea huone. Tällaisia kesähuoneita on tehty taloihin ja mökkeihin ennen muinoin paljonkin. Tähän huoneeseen pääsee ainoastaan ulkokautta, terassin katossa olevasta luukusta. Puolet vintistä on tehty ihan virallisestikin huoneeksi - seinissä ja katossa on paneelit, lattiassa jokin muovimaton tapainen ja päällä pikkasen elämää nähnyt matto.

Huoneesta löytyi myös levitettävä laveri, pieni lipasto ja jopa tyyny, jonka ostohetken voisi päätellä olleen joskus 70 - luvulla. Pään laskeminen tyynylle ei juuri houkutellut, joten tyyny lähti lipaston kanssa kaatopaikkakuormaan. Sänky on sen verran hyväkuntoinen, että saa osakseen hionnan ja uuden maalin.

Musta mökki on pieni, noin 20 neliötä. Siksi vintin lisäneliöt otettiin ilomielin vastaan. Tämän kevään pienenä urakkana on tehdä vinitistä asumiskelpoinen. Aloitettu on.

22.1.2017

REIKÄ JÄÄSSÄ

Reikä jäässä, jota myös avannoksi kutsutaan.

En ole ollut kovinkaan innokas jäihin dippailija aiemmin, oikeastaan vasta tänä talvena olen uskaltautunut tuon harrastuksen pariin. Avantoja on kyllä mökillä nähty joka talvi monenmoisia, mutta olen tyytynyt tärisemään vieressä.

Eilen oli mitä parhain talvipäivä, aurinko paistoi ja jotenkin oli aika huikea ilma. Iltakin oli sen mukainen, kun taivas pukeutui parhaimpiinsa ja sinisessä hetkessä oli myös pinkin sävyjä. Ei ole tuollaisia taivaita ainakaan meilläpäin Suomea turhan paljon tälle talvella nähty.

Avantodippailun voi aloittaa varovasti tai vähemmän varovasti, niin kuin  minkä tahansa uuden kokeilun. Muille nynnyille tässä pieni vinkki varovaiseen aloittamiseen.

Ensin pelkät nilkat, seuraavalla kerralla muniin asti, kuten lapsilla on tapana sukupuolesta välittämättä todeta. Kolmannella kerralla pelkkä munien huljuttelu tuntuu jo ihan nynnyjen touhulta, ja on ihan sama käydä hartioita myöten. Siinä vaiheessa olen itse tällä hetkellä. Seuraava haaste on pidentää avantoaikaa pelkästä dippailusta hitaaseen viipymiseen. Ja yrittää pitää polvet vähän vähemmillä verinaarmuilla, jää on näet yllättävän terävää. 

Ehkä joku päivä uin pienen ympyrän jäähileiden keskellä. Silloin on tosin syytä tehdä pikkuisen isompi reikä jäähän.

4.1.2017

3. LISÄLUUKKU - OMENAPIIRAKKA

Joulukalenterin kolmas ja viimeinen lisäluukku pitää sisällään omenapiirakan.

Ei nyt ehkä mikään selkein leivonnainen joulukalenteriin. Siksikö lie jäikin lisäluukkuihin vaikka olikin ihan ensimmäinen joulukalenteria varten kuvaamani luukku? Omenapiirakka on kuitenkin torttu ja leivonnainen muiden joukossa, joten nostanpa höyryävän piiraan pöytään näin pakkaspäivien kunniaksi!

Omenapiirakka ei ole syksyn omistuksessa, vaan sitä voi tehdä ihan milloin vain. Kun ei omasta puusta pääse talvella omenaa poimimaan, niin kaupasta saa aivan yhtä kätevästi. Netti on pullollaan Maailman parhaan omenapiirakan ohjeita, koska yhtä monta on hyvää piirakkaa, kuin on tekijöitäkin. Se on merkki piiraan helppoudesta, mutta myös maukkaudesta.

Otappa vinkistä vaari ja vastaanota jäävarpaiset luistelijat lämpimällä omenapiiraalla. Lähtökohtaisesti vielä parempi vaihtoehto on leipoa piirakka ihan vain itselle ilman sen kummempaa syytä. Päälle kun vielä liruttaa sopivasti kinuskikastiketta, niin jopa ei torttu siitä parane!

Tuo kuvissa näkyvä piiras on tehty ohjeella, jonka hukkasin. Siksi tästä lopusta ei löydy ohjetta eikä linkkiä reseptiin. Se oli kuitenkin yksi piiras muiden maailman parhaiden omenapiirakoiden joukossa.

2.1.2017

TALVEA

Joululoman mökkisauna mielessä edelleen. Avantoa unohtamatta.

Tänä vuonna lunta on hyvin maltillisesti, tosin viime vuonna tähän aikaan sitä ei ollut ainakaan yhtään enempää - luultavasti vähemmän. Helmi-maaliskuun aikana saatiinkin sitten sen verran reilusti tuota taivaan valkoista, että mökillä sai lapioida ihan urakalla. Lunta oli tuolloin yli polven, nyt vain nilkkaan.

Laituri unohtui nostaa ylös syksyllä, siksi avantoon pääsi kätevästi portailta laiturin päästä. Toivoa sopii, että laituri ei ota kovin kovasti osumaa talven aikana. Vaikka toisaalta sitten olisi oivallinen ja pakottava syy tehdä uusi laituri, sitä kun on kuumoteltu. Kaikki uskaltautuivat avantoon, jos ei nyt ihan kokovartaloisesti, niin puolikkaasti ainakin.

Säikähdin mökin takaa löytyneitä jälkiä lumessa, näyttivät ison miehen saappaan jäljiltä. Seurasin jälkiä ja sieltä ne tulivat, jostain grillipaikan takaa, aivan selkeät kävelyjäljet. Jonkun tunnin päästä tallustin huussia kohti ja huomasin samat jäljet. Samat jäljet, jotka kulkivat ihmistä varten rakennetun kulkuväylän vieressä pitkän matkaa, kunnes hyppäsivät laudoitetun polun yli ja katosivat metsään. Ihminen taitaa olla sen verran mukavuudenhaluinen, että kulkisi automaattisesti laudoitettua reittiä eikä kivikkoista metsänpohjaa, jos kerran valita saa. Uskon viisampaa ja luotan, että kyseessä oli isokoipinen eläin.