13.4.2018

INNOSTUMISESTA

Minä olen elämässäni ottanut jonkin verran osumaa sen takia, että innostun helposti.

Olen potenut siitä huonoa omaatuntoa. Olen ajatellut, että se on jonkinlaisen höveliyden merkki. Olen jonkun kerran ajautunut sen vuoksi myös ongelmiin. Olen ajatellut, että aikuinen ihminen osaa hoitaa edellisen asian pois, ennen kuin innostuu seuraavasta. Innostumisen vuoksi olen ostanut vuoden kuntosalikortin kolme kertaa ja käynyt siellä vuoden aikana kolmesti. Sen vuoksi hankin kaksi maalaustelinettä, joista toista en ole käyttänyt vuoden aikana kertaakaan. Sen vuoksi saatan unohdella asioita ja sen vuoksi mielenjuoksuni saattaa toisinaan olla varsin lennokasta.

Minä innostun helposti. Sen vuoksi olen varannut lomamatkan, vaikka rahan olisi voinut käyttää johonkin järkevään. Sen vuoksi tutustun uusiin ihmisiin kohtuullisen helposti ja osa heistä on jäänyt elämääni pysyvästi. Sen vuoksi olen löytänyt uusia harrastuksia, josta löytänyt toisia helposti innostuvia ihmisiä. Sen vuoksi olen hölkötellyt kymmenen kilometrin juoksukoulun sitkeästi läpi viikosta toiseen ja saavuttanut tavoitteeni. Sen vuoksi olen lähtenyt kokeilemaan uusia asioita, toteuttanut itseäni ja kokenut onnistuneeni. 

Minä olen onnistunut, epäonnistunut, turhautunut, iloinnut, surrut, ahdistellut, häpeillyt, loistanut ja rypenyt itsesäälissä. Oppinut. Siksi, koska olen innostunut ja yrittänyt. Siksi, koska olen uskaltanut innostua.

Innostuksen määrä on hyvä mittari omalle hyvinvoinnille. Kuinka osuvasti sanottu! Minäkin olen välillä rypenyt ihan huolella ja huomannut sen, että väsynyt tai ahdistunut mieli ei synnytä innostumista, ainakaan pidemmälle kuin seuraavaan hetkeen tähtäävää. On mieletön oivallus huomata, että jaksaa taas innostua! Silloin tietää, että asiat ovat menossa oikeaan suuntaan. 

Älä tavoittele onnea. Tavoittele iloa ja innostumista! Naura kanssani! Juostaanko kilpaa? Kuka osaa laulaa tämän laulun eniten nuotin vierestä? Tekee mieli lähteä matkalle - lähden! Montako kuperkeikkaa osaat tehdä veden alla? Kun murjotan tyhjästä - naurata minua. Kun naurat mielestäni oudolle asialle - lupaan nauraa kanssasi. 

Pidä kiinni ilosta. Pidä siitä kiinni kynsin hampain. Pidä kiinni ilosta varsinkin silloin, kun se tuntuu mahdottomalta. Juuri silloin et muuta voi, kuin tarrata hyvää mieltä tuoviin asioihin ja tunteisiin, kuin se olisi viimeinen tekosi. Lähdetkö kahville? Ostetaan isoin leivos mitä kahvilasta löytyy!

Uskalla innostua! Innostuminen on elintärkeää. Innostuessaan ihminen on parhaimmillaan. Parasta on, kun päähän putkahtaa jokin mainio idea, suuri tai pieni, ja huomaa innostuvansa. Olen sitä mieltä, että lopulta ei ole tärkeää kantaako innostus edes tuumasta toimeen. Tärkeintä on, että mieli on virkeä ja ideoilla on lupa syntyä.

Toisinaan idea on niin maukas, että se on aivan pakko toteuttaa. Ensihuuman jälkeen iskee pelko innostuksen lopahtamisesta - mitä jos tämä into ei kannakaan maaliin asti? No sitten ei kanna! Ei kesken jättäminen ole luovuttamista. Hyvä idea kantaa valmiiksi vaikka sitten vuoden tai viiden päästä, jos ei nyt. Nauti tämän hetken innostumisesta. Olet onnekas.

Uskalla innostua! Ihan mistä vain, ja elämästä ylipäätään.

(Kuvat otettu ihanalta Myllykylän tilalta, joka sijaitsee Ypäjällä ja josta rauhaa kaipaava ja elämästä innostuva ihminen löytää itselleen mitä pehmeimmän pedin ja maukkaimman aamupalan.)

14.3.2018

TAIMISTA JA KASVIHUONEESTA

Kylvä taimet nyt!, huutaa otsikko lehdessä.

Nyt? Kun ulkona on niin sakea lumisade, että näkymä ikkunasta jää muutamaan metriin. Nyt? Kun tänäkin aamuna mittari näytti lähemmäs kymmentä pakkasastetta ja autoa saa harjata hikikarpalot otsalla aina liikkeellä lähtiessä. Nyt? Kun luistimia ja suksia raahataan kouluun ja koululta kotiin melkeinpä päivittäin. 

Nyt! Kun pääsiäiseen on 16 päivää ja pääsiäisestä alkaa virallisesti kevät ainakin omassa mielessäni. Silti tuntuu hieman kummalliselta, että kaiken tämän valkoisuuden keskellä olisi osattava laittaa siemenet itämään.

Olen oppinut taimia kasvatellessani muutaman asian ja tässä niistä pari. 
Ensiksikin se,  että välttämättä ei kannata sitä koko siemenpussia pistää itämään kerralla, koska taimia tulee siinä tapauksessa yhtä monta, kuin on multaan työnnettyä siementä. Jos intoutuu istuttamaan koko pussillisen, niin yllättävän pian on tilanteessa, jossa taimet vievät ja sinä vikiset. Siinä kohtaa punnitaan ihmismielen lujuutta, kun lahjoitat rakkaudella kasvattamiasi taimilapsia eteenpäin itku silmässä. 
Toiseksi olen oppinut, että jotkut taimet vaativat pidemmän ajan kasvaakseen ja toiset kasvavat lyhyemmässä ajassa. 
Kolmantena asiana sellainen, että jos siemenet kylvää liian aikaisin, niin valoa on vielä niin vähän, että taimista kehittyy honteloita. 

Pitäisi yrittää malttaa pistää kaverukset kasvamaan pikkuhiljaa. Nyt maaliskuussa voi kylvää esimerkiksi chilin ja purjon, huhtikuussa kaalit ja tomaatit ja toukokuussa avomaan kurkun ja kurpitsan. Täytyy tunnustaa, että maaliskuussa kylvetyt, honteloiset tomaattivauvat eivät kovin montaa pyöryläistä lopulta tuottaneet. 

Yllä olevat kuvat ovat kesältä parin vuoden takaa, kun kasvihuone koki pienen muodonmuutoksen. Viime kesänä taimet jäivät kasvattamatta ja kasvihuone pesemättä, syynä kaksi kovaa koota - kylmä ja kiire. Kyllähän tuo kasvihuone oman aikansa vie, joten viime kesänä kaikki muu värkkäily mökillä meni kasvihuoneen edelle. Mutta ensi kesänä ei mene! Toivon totisesti, että tämä oikea talvi lumineen ja pakkasineen tarkoittaisi sitä, että kevään jälkeen saataisiin myös ihan oikea kesä. Oikein reilusti lämpöä ja aurinkoa. Koko viime kesän edestä. 

1.2.2018

VÄHÄN KESÄIKÄVÄ

Rehellisesti sanottuna on todettava, että on ikävä mökille.

Siinä ohessa on ikävä myös kesää, mutta sitäkin enemmän kaipaan tuonne pikku mökkeröön. Sanotaan, että mökillä on aina kesä. Onhan siellä siinä mielessä, että kummasti siellä pää tyhjenee. Arjen murheet seuraa kyllä perässä, mutta jotenkin se pakollinen puuhastelu rentouttaa. Kaikki se veden ja halkojen raahaaminen, saunan lämmittäminen ja takkatulen tuijottelu. Väkisinkin mieli edes vähäsen tyhjenee. 

Mökillä ei silti ole aina kesä. Nytkin siellä on talvi ja pakkasta, eikä voisi vähempää kiinnostaa lähteä kahlaamaan niihin metrisiin kinoksiin. Vaikka kesä olisi mieliala, niin kovin montaa kertaa talven aikana en saa mieltäni niin tiukkaan kesäasentoon, että jaksaisin lähteä jääkylmään mökkiin tärisemään. Vaikka pakko silti itsellenikin myöntää, että kyllä sieltä kumman rentoutuneena aina tulee takaisin, vaikka asenne ei olisikaan lähtiessä ollut niin kohdillaan.

Minusta kuitenkin tuntuu, että ihminen on parhaimmillaan silloin, kun olot ovat pikkuisen karut. Kun joutuu vähän taistelemaan henkensä pitimiksi. Silloin ei ehdi pitkästyä. Ja kun ei pitkästy, niin ei myöskään ehdi pyöritellä päässään kaikenmoisia turhanpäiväisyyksiä, kuten että mitähän se naapurikin minusta nyt ajattelee, kun läksin lähikauppaan pyjamahousuilla tai muuta yhtä oleellista. Ja kun ei ehdi pyöritellä päässään kaikenmoisia turhanpäiväisyyksiä, niin huomaakin olevansa aika tyytyväinen ihminen, jolla on asiat niin hyvin, että voi välillä lähteä mökille etsimään elämäänsä hieman ekstremeä. 

Tänään mieleni tekee ajatella oikein pinnallisia asioita. 
Nyt siis vähän sisustuksesta. 

Kuvissa yllä eräs lempipaikkani mökiltä. Se on terassi, mutta varsinkin se on kesäpeti. Yritin etsiä kuvia tuosta nurkasta ajalta ennen kesäpetiä, mutta harmikseni en löytänyt yhtään. Joka tapauksessa se oli se perinteinen romunkeräysnurkka, jossa oli esimerkiksi ampiaispesällä varustettu lipasto, moppiämpäri, onkia, maalipurkkeja ja sellaista, jonka joku on laittanut jonnekin. Puolisoni on sen verran kekseliäs ihminen, että keksi idean kesäpedistä juuri tuohon nurkkaan. Tehdessäkään ei kauaa nokka tuhissut - idea heräsi päivällä ja samana iltana sänky oli jo valmis. Patjakin löytyi omasta takaa. Päivälepopaikkana tuo on ihan mahtava, joskin eräs ystävämme on nauttinut siinä unensa myös yöaikaan.
Rantasaunan pukuhuone ei varsinaisesti silmää hivellyt. Asiat saavat mökillä kuitenkin edetä omalla painollaan, joten oli mikä oli, ajoi kuitenkin asiansa. Viime keväänä innostuin kuitenkin iskemään pukuhuoneeseen hiomakoneen ja maalipensselin kanssa - ja se todella kannatti! Ei tainnut koko kesänä olla yhtäkään saunailtaa, kun en olisi joko salaa mielessäni tai ihan kovaan ääneen päivitellyt pukuhuoneen herttaisuutta. Niin pienellä vaivalla niin suuri muutos. 

Tuo tila on vinoin tila maan päällä. Se ei ole vino yhteen suuntaan, vaan se on vino kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Se on jopa epäilyttävän vino ja vinoudelle pitää luultavasti jossain kohtaa tehdä jotain radikaalia. Rakennus on itsessään kuitenkin mitä sympaattisin ja saunassa mitä parhaimmat löylyt, että purkaminen ja uuden rakentaminen ei tule kysymykseenkään. 
Viime keväänä lähdin into piukeana tekemään aitan eteen rinteeseen kivikkopuutarhaa - yhdenlaista sisustamista tämäkin. Siinä vierähti tunti jos toinenkin murikoita raahatessa - ja keskenhän se talven yli jäi. Nyt kyllä melkolailla jännittää, että onko mitään rinteeseen istuttamaani enää hengissä, kun kevät koittaa. Sen ainakin vannon kautta kiven ja kannon, että en aloita uutta mökkiaskartelua ennen kuin tämä on valmis!
Aivan ensimmäisenä mökkikesänämme kolme vuotta sitten teimme pientä pintaremontti aitassa. Tässä aitassa siis yövymme, koska päämökki on varsin pieni. Yritin etsiä kuvia aitan alkuperäisestä lookista, mutta en jostain syystä ole tarttunut kameraan ennen remonttia. Tai no tottahan tiedän mistä syystä - ne lakatut mäntyseinät ja katto ei juuri houkutellut kuvailemaan. Ensin maalattiin ja sitten rakennettiin sänky. Maalasin seinät, katon ja tilaan mitoitetun sängynrungon kaikki samalla maalilla. Sänky on seinästä seinään ja niin leveä, että parhaimmillaan siellä on kuusikin aikuista nukkunut aivan nätisti vieretyksin. Joskin on mainittava, että aamulla ilma oli hieman sakeanpuoleinen. 

Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä sängyn alle pyörälliset laatikot vanerista. Nyt siellä on nimittäin kamalasti turhaa tilaa ja sinne kertyy epäoleellista tavaraa. En lainkaan pidä siitä, koska minun mielestä nukkumatilan pitää olla vain nukkumista varten. Tai jos siellä jotain säilytellään, niin tavaroille pitää olla paikka. Myös vaatesäilytys on olematon, joten jossain vaiheessa ne sängynaluslaatikot pitänee askarrella.
Kasvihuone on yksi monista lempiasioistani mökillä. Se oli alunperin varsin turha ja kamala, mutta siihen saatiin puhallettua monen miehen ja naisen voimin ihan uusi elämä. Ensimmäinen kesä oli kuitenkin hieman traumaattinen näin aloittelevalle viherpeukalolle, sillä esikasvattamani taimet ensiksikin hurahtivat , kesälomareissun aikaan kuivuivat hienoista kasteluviritelmistä huolimatta ja lopulta sato oli kohtuusurkea, vaikka onneksi lopulta myös yllätyksiäkin saatiin. 

Edellisen kesän kokemuksista järkyttyneenä (kylmillä keleilläkin saattoi olla osuutta asiaan) en saanut tuota tilaa koko viime kesänä siihen kuntoon, että sinne olisi viitsinyt jotain laittaa kasvamaan. Käytin sitä maalaustilana sateisina päivinä, kun sudin vintiltä löytynyttä laveria uuteen uskoon. Ensi keväänä en lupaa esikasvattaa mitään, mutta se on vissi, että kasvihuone ei ole tulevana suvena oman onnensa nojassa! Mullat menee joka laatikosta vaihtoon ja koko tila vaatii perusteellista kuurausta. Kuinka maltan odottaa? Tulisitko jo kesä.

25.1.2018

PANIIKKIHÄIRIÖSTÄ

Eräänä yönä elämääni saapui yllättävä vieras.

Se saapui totisesti lupaa kysymättä, eikä edes hiljaa hiipien. Tuli ja veti mieleni mukaan sellaiseen tanhuun, johon on mahdoton etukäteen kenenkään varautua. Yhdessä yössä saapui - ja saapui jäädäkseen. Sinä yönä elämääni saapui paniikkihäiriö.

Joskus aiemmin eräs ystäväni ajatteli omaa terveyttään kummallisen paljon. Hän luuli potevansa milloin mitäkin vaivaa, ravasi lääkärissä, hyperventiloi ja ajoittain jäi mieluummin kotiin, kuin poistui sieltä. Kerran hän soitti ambulanssin ollessaan kuntosalilla, koska luuli kuolevansa. Tai tiesi, oli siitä ihan varma. Yritin ymmärtää, mutta se oli vaikeaa. "Tämä on luulosairautta, ei tälle mitään voi", hän sanoi. Minä ihmettelin - miksi ajatella omaa terveyttään niin paljon. Lopettaisi ajattelemisen ja keskittyisi muihin asioihin!

En koskaan unohda sitä yötä, kun paniikkihäiriö saapui pitämään päähäni pirskeet, joita hautajaisiksikin kutsutaan. Sen yön jälkeen en ymmärtänyt mistään mitään ja silti monesta asiasta enemmän kuin koskaan. Ymmärsin sen kuntosalille turhaan soitetun ambulanssin erittäin hyvin.

Kirjoitin syksyllä uupumuksestani. Uupumus toi mukanaan myös paniikkihäiriön. Kuten uupumuksessa, niin myös paniikkihäiriön taustalla on jokaisella ihmisellä omat laukaisevat tekijänsä. Koko mennyt elämä. Surut ja koettelemukset. Stressi ja väsymys. Liiallinen suorittaminen ja asioitten käsittelemättä jättäminen. Muut mielen sairaudet. Pelot ja murheet. Jokaisella kokijalla omansa. 

Paniikkihäiriön puhjetessa on ihminen aivan hukassa. Hukassa ja peloissaan. Yhtäkkiä järkeily ei autakaan. On vain kohtaus, josta selvittyä alkaa pelätä seuraavaa kohtausta. Kohtaus, joka vie elämästä kaiken ilon. Kohtaus, jonka voi laukaista iltapäivälehdestä luettu sotauutinen, television sairaalasarja tai pelkkä ajatus lentomatkasta. Kirpputorin ahtaat käytävät, ihottuma tai ahdistava ihmissuhde. Saattaa käydä niin, että elämässä tuntuu olevan vain kaksi vaihetta - kohtaus tai sen pelko.

Paniikkikohtaus on pelottavinta mitä olen ikinä kokenut. Se tila ei ole vain pelkoa, vaan silkkaa kauhua. Hysteriaa ja pakokauhua. Täyttä todellisuutta. Se ei lähde pois sillä, että kehotetaan olemaan ajattelematta. Se ei poistu käskemällä. Se ei lähde suuttumalla, tiuskimalla tai kyseenalaistamalla. Se on pelottavaa - sekä kokijalle, että vierestä seuraavalle. On kuitenkin hyvä muistaa, että yksittäiset paniikkikohtaukset ovat hyvin yleisiä, eikä yksi kohtaus heti suoraan tarkoita, että seuraava kolkuttelisi jo oven takana.

Minä olen varautunut siihen, että paniikkihäiriö on tullut elämääni jäädäkseen. Nykyään osaan kuitenkin näyttää sille kaapin paikan. Lähes aina. Tunnistan tilanteet, joissa paniikkihäiriöni yleensä oireilee. Niissä tilanteissa olen itselleni erityisen kiltti. Olen opetellut armollisuutta itseäni kohtaan, enkä enää häpeä tätäkään puolta itsessäni. Tiedostan tunteet, jotka laukaisevat mielessäni paniikkioireita. Olen opetellut itsekkyyttä. Olen huomannut, että mitä syvemmin tutustun itseeni, sitä helpompi paniikkioireita on hallita. Olen oppinut löytämään oman tapani rauhoittaa mieleni.

Paniikkihäiriö tuntui tulevan yhdessä yössä, ja tulikin. Mutta lopulta se oli kuitenkin eletyn elämän aikaansaama reaktio. Se syntyi ei mistään - ja kaikesta. 

Olen oppinut, että paniikkihäiriö ei ole yhtä kuin minä. Se on vain yksi osa minua. Se on se osa, joka näyttää milloin olen heikoilla vesillä. Joka viestittää, että pitää rauhoittua. Joka kertoo, jos olen lähtemässä väärään suuntaan. Se muistuttaa tulevasta jännittävästä tapahtumasta, positiivisestakin. Paniikkihäiriö on se osa minua, joka vaatii tutkiskelua. On tärkeää pysähtyä miettimään oireiden syitä, jotta pystyy voittamaan seuraamukset. 

Minä en toivo paniikkihäriötä kenellekään. Mutta jos se kolahtaa kohdalle, niin muista - et ole ainoa. Älä jää yksin. Puhu. Hae apua. 

Erityisesti muista, että sinä olet edelleen sinä.



Paniikkikohtaukseen liittyy paljon fyysisiä tuntemuksia, kuten hengenahdistusta, puristuksen tunnetta rinnassa, vapinaa, hikoilua ja huimausta. Nämä saattavat johtaa pelkoon vakavasta fyysisestä sairauskohtauksesta. Paniikkikohtaus on kuitenkin todellisuudessa täysin vaaraton. 

Paniikkikohtaukseen liittyy usein voimakkaita pelon tunteita. Itse paniikkikohtauksen aikana saattaa esiintyä pelon ja pakokauhun tuntemuksia. Kohtauksen aikana esiintyy usein myös pelkoa kohtauksen fyysisistä seurauksista, kuten sydänkohtauksesta tai tukehtumisesta. Myös pelko sekoamisesta tai kontrollin menettämisestä on yleistä. 



Paniikkikohtauksia pelätään usein myös etukäteen. Tästä johtuen tilanteita, joissa paniikkikohtauksia esiintyy, aletaan helposti vältellä. Suuri osa paniikkikohtauksen oireista (kuten huimaus, pistely ja sydämen tykytys) selittyy tihentyneellä hengityksellä eli hyperventilaatiolla. Kun hengitys lähtee tihentymään, lisääntyvät nämä fyysiset oireet ja sitä kautta pelko ja ahdistus. Tämä noidankehä on kuitenkin katkaistavissa. Yksi tapa tähän on erilaisten hengitysharjoitusten tekeminen.  (Mielenterveystalo

19.1.2018

IHMISYYDESTÄ

Oletko sinä aina samanlainen? 

Kavereiden seurassa ja mummon luona kyläillessä? Puolisona, vanhempana ja ystävänä? 

Kerrot samat jutut puolitutuille leikkipuistossa hiekkalaatikon reunalla ja sydänystäville saunan lauteilla? Naurat yhtä kovaa sedän kasikymppisillä kravatti kaulassa ja kaverin polttareissa aamuyön pikkutunteina? Kiroilet saman verran kaupan kassalla unohtaessasi pin-koodin ja kotona potkaistessasi pikkuvarpaan tuolin jalkaan? Mietit aina ja puhut sitten vasta? Artikuloit selkeästi ja olet järkevä? Joka paikassa?

Luin tänään Mintun loistavan kirjoituksen, joka jo itsessään kirjoituksena pisti ajatukset pyörimään ja mielen surulliseksi. Samalla se sai niskavillat pystyyn. Mintun kirjoitus, sekä kommentit kirjoitusta ennen ja jälkeen. 

Mintun kirjoituksen tärkein pointti oli se, että me aikuiset opetamme lapset kiusaamaan. Se on enemmän totta, kuin kukaan meistä haluaisi itselleen myöntää. Kirjoituksesta nousi esiin myös toinen, vähintään yhtä tärkeä aihe - ihmisyys.

Mietteliääksi pisti. Se, että Minttua on arvosteltu siitä, miten hänen tekstinsä ja videoiltansa nähtävissä oleva ulosantinsa eivät kohtaa. Kuinka hänen tekstinsä ovat taidokkaita ja sanat harkittuja, mutta puhuessaan hän vaikuttaa erilaiselta. Hän ei puhu harkitusti. Toisinaan hän ei artikuloi selkeästi. Hän vaikuttaa haaveilevalta. Hänen äänensä on erilainen, kuin kirjoitetusta tekstistä voisi olettaa. Tiivistetysti voisi todeta, että toinen ihminen järkyttyi siitä, että Minttukin on ihminen.

Ihan oikeasti.

Asiahan on sillä tavalla, että monesti ihminen toimii eri tavoin riippuen seurasta, mielialasta tai tunnelmasta. Riippuen elämäntilanteesta. Ihminen saattaa toimia eri tavoin kirjoittaessaan tai puhuessaan. Kirjoittaessaan hän saattaa korostaa sellaisia asioita, joita puhuessaan ei välttämättä tule ajatelleeksi. Koska kirjoittaessa on aikaa ajatella seuraavaa lausetta ja joskus puhuessaan sitä saattaa sanoa mitä sylki suuhun tuo. Ja niin pitääkin olla.

Minäpä kerron yhden asian. Ihminen on kokonaisuus. 

Yllä näette minut sekä keltaisen villapaidan, joka näköjään oli viime syksyn suosikki. Niissä jokaisessa kuvassa on minä - sellaisena kuin olen. Sen lisäksi olen vielä paljon muutakin.

Minä olen välillä hyvinkin syvällinen. Oikeastaan useinkin. En kuitenkaan aamusta iltaan ja päivästä toiseen istuksi ja mieti syvällisiä. Joinain päivinä päähäni ei pälkähdä yhtäkään syvälliseksi luokiteltavaa lausetta.

Toisinaan olen myös haaveileva. Istun laiturilla mietiskelemässä syntyjä syviä, saatan kehitellä mielessäni vaikka minkämoisia pilvilinnoja, joista hyvin harva loppujen lopuksi toteutuu.

Minä olen myös toisinaan melko puhelias. Läheisimpieni seurassa ja silloin, kun jännittää niin paljon, että huomaan suuni puhuvan itsekseen. 

Joskus olen hyvin ujo. Jos kaupassa törmään tuttuun, johon en olettanut törmääväni. Saatan tuijotella kenkiäni ja minun saattaa olla vaikea katsoa silmiin. 

Toisinaan innostun kertomaan hauskan jutun poikineen, joskus taas istun tuppisuuna, kuin olisin suolasillin nielaissut.  Vanhempieni seurassa taannun teini-ikäiseksi ja unohdan olevani itsekin äiti. Toisinaan saatan puhua kaksimielisiä ja joskus saatan kiroilla. Valokuvissa saatan pelleillä ja joskus osaan olla ihan nätisti. Toisinaan kehun ja kannustan ja joskus huudan lapsilleni. Joskus tekee mieli jekuttaa ystäviä ja saada heidät nauramaan, joskus taas voi mennä pitkiäkin aikoja, että viihdyn parhaiten itsekseni. Joskus puutun ystävieni asioihin liikaa ja toisinaan voisin puuttua enemmän. Joskus uin syvissä vesissä ja toisinaan tanssin pilvenhattaroilla. Välillä osaan nauraa itselleni helposti, joskus se tuntuu vaikealta.

Minä olen noita kaikkia. 
Sinä olet noita kaikkia. 

Sinä olet kiltti ja sinä olet ilkeä. Äänekäs ja hiljainen. Hauska ja tylsä. Syvällinen ja pinnallinen. Laiska ja ahkera. Ärsyttävä ja ihana. Älykäs tai täysin kujalla. Iloinen ja surullinen. Mukava ja rasittava. Vahva ja heikko.

Me olemme noita kaikkia - välillä ja koko ajan. Eikä yksikään ominaisuus sulje toista pois. 

On onnekasta ymmärtää, että ei tarvitse olla minkään tietynlainen. Minä olen minä, silloin kun kirjoitan syvällisemmin ja mietin sanomiseni. Minä olen minä, kun hössötän, tiuskin tai jankutan aina vain samoja asioita. Minä olen minä, kun pelleilen ja tylsistytän lapseni vanhoilla vitseilläni. 

Minä itse. 
Oikee ihminen.