16.8.2017

VIHREÄSTÄ JA SITKEYDESTÄ

Kesän väri.
Kesän tuoksu on vihreä, kesän maku on vihreä. Joskus hamassa nuoruudessa todistin tämän syömällä ruohoa - se jäi kurkkuun kiinni, mutta maistui kesältä. Ihminen ei ole märehtijä, joten suosittelen jättämään varsinkin isommat ruohotupot lehmille.

Tänään on jotenkin vaikeaa saada kiinni aivokopan kevyemmistä osista, kun mieli pähkäilee syntyjä syviä. Ei ollenkaan raskaalla tavalla, vaan sillä lailla oppineella. Elämän opettamalla. 

Kun mietin sellaista, että miten paljon iloa ja oppia voi saada vaikka etanasta, joka löytyy keittiöstä viinimarjakulhosta. Kun laskee sen pikkukaverin pöydälle, istuu aivan rauhassa ja katselee. Ensin on pelkkä kiemurainen kuori. Hetken kuluttua kuoresta pilkistää kaksi varovaista tuntosarvea, eikä kauaakaan, kun kaveri on jo kömpinyt ulos kuorestaan ja lähtee liikenteeseen.

Ensiksi tuntuu, että matkatahti on aika hidas. Tekee vähän mieli tökkäistä, että meneppä nyt siitä. Mutta pitää malttaa. Kaikilla meillä on oma vauhtimme ja päämäärämme, välietapit, oppimiset, voitot ja tappiot. Niin myös etanalla.

Kohta kaveri huomasi pöydällä oksan viinimarjapensaasta. Notkeana heppuna kiipesi sujuvasti päälle, mutta alastulon kanssa oli ongelmia. Ensin päätti hän valita sen perinteisen ratkaisun, jossa syöksytään pää edellä ja toivotaan pehmeää pudotusta. Hetken yrittämisen jälkeen kuitenkin vetäytyi kuoreensa ja hetken jo säikähdin luovuttaneen, mutta vähänpä taas tiesin.

Vesseli käväisi nimittäin kuoren sisällä hautomassa uuden juonen. Tämä kuvio oli sellainen meille kaikille tuttu - kun ensin yrittää pää edellä uhkarohkeasti, niin pienen mietinnän jälkeen on todettava, että otetaanpa ihan rauhalliseti. Kaveri otti siis haltuun perä edellä - taktiikan.

Tässä taktiikassa homma hoidetaan sillä tavalla kotiin, että kukaan ei kärsi. Mietitään hetki ja sitten lähdetään varovasti, mutta rohkeasti kokeilemaan. Yleisesti ottaen tämä taktiikka tuottaa huomattavasti enemmän onnistumisen tunnetta, kuin tuo pää edellä ja jos ei onnistu niin luovutan - taktiikka.

Tällaisia mietin. Seurasin eilen etanan elämää reilun puolen tunnin ajan. Ajatella - niin vain pysähdyin ja opin. Opin sen, että ihmisen ja etanan elämä on aika samanlaista. Opin taas, että elämä on ihmeitä täynnä, kun vain pysähtyy katsomaan. Opin, että etana yhdistää ihmisiä. Aika paljon opittua sormenpään kokoiselta etanalta.

15.8.2017

ELOKUUTA

Niin se vain elokuu on yllättänyt. Positiivisesti, mikäli minulta mielipidettä kysytään.
Tänäänkin joutui silmiä siristämään, kun aamuseitsemältä avasi verhot - aurinko helotti jo ihan tosissaan. Päivät ovat aurinkoisia ja helteisiä, illat pimeitä ja lämpimiä - niin kuin monesti elokuussa.

Kesän valoisissa öissä on taikansa, mutta kyllä ne parhaat jutut kerrotaan ja makeimmat naurut nauretaan pimeässä elokuun illassa, kynttilän valossa. Syyskuun väriloisto ja tihkusade, elokuun illat - siinä kaksi minun sieluni maisemaa.

Viime aikoina mökillä on kalastettu. Lapset saivat mato-ongella monta pientä sinttiä, joita ei kuitenkaan maltettu syödä, vaan pääsivät takaisin kasvamaan. Harvinaiset vieraat toivat mukanaan pullapitkon ja itse tein sitä perinteistä helppoa mökkikakkua - banoffeeta, vai mitä lie onkaan nimeltään, kun banaani puuttuu. Toisen päivän lounas koostui kaikesta käsiin sattuneesta ja tarjottiin mahollisen askeettisesti. Just hyvä, ei aina jaksa  miettiä ja asetella.

Jostain multakasasta lennähti terassille koppakuorianen, josta tuli välittömästi lasten lempparilemmikki. Nimekseen sai ihan vain Koppis ja sitä hyysättiin ja hoidettiin rakkaudella. Rajansa kuitenkin koppiksenkin kestokyvyllä. Hyvästä hoivasta huolimatta otti siivet alleen ja varoittamatta ja yllättäen lensi pois. Lapsia suretti - me ei ehditty edes hyvästellä sitä.

14.8.2017

MYRSKYÄ ODOTELLESSA

Viikonloppuna odottelimme myrskyä saapuvaksi.
Tänä kesänä on tapahtunut luvattoman usein niin, että säätiedotus ei ole pitänyt paikkaansa laisinkaan. Monesti muutos on ollut parempaan suuntaan - lupauksista huolimatta aurinko on vähintään kurkkinut pilvien raosta. Siksi päätinkin jossain vaiheessa kesää, että lopetan lupausten lukemisen ja keskityn elämään vallitsevan säätilan mukaisesti. 

Mutta myrskyä ei pysty sivuuttamaan. Se oli uutisissa, lehdissä ja somessa. Se oli tulossa ja tulikin - mutta ei meille. Aiemmin kesällä varauduimme kovaan myrskytuuleen rullaamalla markiisin sisään, paketoimalla aurinkovarjot huolelle suppuun ja kiikuttamalla kaiken helposti lentävän sisätiloihin. Kuinka sitten kävikään - tuuli ei koskaan saapunut, ainakaan siinä määrin, kuin piti.

Myrskykään ei päässyt meille asti viikonlopun aikana. Sinänsä onnellista, koska myrsky ei ole leikin asia. Silti harmitti. Kyllä kesään vähintään yksi kunnon myrsky kuuluu, eihän se ole muuten kesä laisinkaan! Vettä saimme onneksi taivaalta sopivassa määrin, kaksi salamaa ja kaksi jyrähdystä. Sen verran myrskyä kuitenkin, että lapset piti komentaa vedestä pois. 

Loppukesän ensimmäinen paras mökki-ilta on nyt koettu - markiisin alla pilkkopimeässä lämpimässä elokuun illassa, kynttilöiden lepattaessa ja sateen ropistessa. Kiitos kesä.

10.8.2017

KESÄRETKELLÄ

Kesäretkellä sateessa. Siinä lause, joka kovin yksinkertaisesti kuvaa tätä kuluvaa kesää. Ei millään pahalla, vaan ihan vain faktana.

Viime viikonloppuna lähdimme kesäretkelle. Mukana oli suuri joukko kansaa, mutta näissä kuvissa halusin tänä sateisena torstaina tuoda esille lähinnä luontoa ja sen kauneutta. 

Sitä, miten aurinko vilkuttaa puitten välistä ja kutsuu astumaan peremmälle metsään. Sitä, kun ensimmäiset pisarat putoavat taivaalta, suurin osa juoksee sadesuojaan ja joku vielä sitkeästi odottaa viimeiset hodarit valmiiksi. Sitä, miten sadeverho maalaa järveä ja taivaanrajaa ja sitä, miten mahtavaa on katsella pisaroiden tanssia ja kuunnella ropinaa suojassa sadetakin sisällä.

Varsinkin sitä, miten turvallinen olo on istua tuossa. Nuotion äärellä, sateen ropinassa. Näistä eväistä on hyvä nuoren suomalaisen ponnistaa kohti syksyä - kesäsateen ja nuotiomakkaran voimalla.

(Jälkikirjoitus. Kuvan lasta ei ole painostettu seisomaan/istumaan sateessa, vaan hän on aivan vilpittömästi halunnut tehdä ko. asiaa ja kuvaaja on sattunut paikalle tilanteen jo ollessa päällä.)

9.8.2017

SATEELLA

Ensimmäinen marjanpyyntireissu jäi hieman suppeaksi.
Saimme nimittäin huomata, että mustikkaa ei ole nimeksikään, esimerkiksi viime vuoteen verrattuna. Eräs ystäväni totesikin olevansa metsässä etsimässä mustikkaa, sanan varsinaisessa merkityksessä. Löytyi niitä onneksi muutama, enemmänkin olisi ollut, vaikka hieman pitikin hakea.

Viime vuonna löysin mökin takaa korillisen kultaa vähän vahingossa. En nimittäin ollut ollenkaan tullut ajatelleeksi, että sieniä saattaa löytyä ihan tuosta nurkankin takaa, eikä kaikkea tarvitse könytä etsimässä pitkin metsiä. Viime vuodesta oppineena olen siis kytännyt tuota samaista paikkaa silmä tarkkana ja kyllä -  sieltä nousee! Paljon nouseekin, mutta kovin hitaasti. Sienetkin näyttävät tänä vuonna olevan viime vuotista hitaampia, mutta tänä vuonna määrä korvaa nopeuden.

Se sienistä toistaiseksi. Jatkan kyttäystä ja poimin pihan viinimarjat ja vadelmat talteen. Eilen napsautin isomman pakastimenkin päälle, se on varma syksyn merkki jos joku.

7.8.2017

ELOKUU

Elokuu on siitä mahtava kuukausi, että siitä ei koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan.

Elokuu on lempikuukauteni - eikä vähiten siksi, että tässä kuussa olen syntynyt. Lapsena syntymäpäivä näytteli luonnollisesti hieman suurempaa roolia vuodenkierrossa kuin näin aikuisena, mutta merkittävä päivä se on siitä huolimatta. Ihminen kun nyt sattuu syntymään vain yhtenä päivänä vuodesta, joten onhan se juhlan paikka. Ilman sinua tai minua puuttuisi monen ihmisen elämästä paljon, kyllä sitä sietää juhlistaa.

Elokuu osaa yllättää. Silloin voi tyrkätä intiaanikesä jostain nurkan takaa, tai sitten ei. Elokuu voi olla kuuma tai kostea, mutta mielipiteitä se herättää aina. Elokuussa korjataan satoa ja säilötään kesää talteen. Koko kesän olen kytännyt ja odottanut marjojen kypsymistä, sienistä nyt puhumattakaan. Ihan kohta on aika.

Kuten aiemmin todettua, niin kasvihuoneessa ei kasvanut tänä kesänä mitään. Edes herneitä en saanut ulkolaatikkoon laitettua. Tämä kesä meni ihan muissa puuhissa, joten ehkä ensi kesänä sitten. Nautin toisten kasvattamista ja poimin marjat ja sienet talteen metsästä. Niin on hyvä.