Huomasin, että kun mökkikesä on paketoitu pulkkaan, niin näköjään samaan syssyyn ulko-oven kanssa napsahtaa lukkoon myös blogi-kirjoitteluni! Sinänsä siinä ei mitään kovin kummallista ole, onhan tämä mökkiblogi.
Olen kirjoitellut tänne mökkikuulumisten lisäksi myös mielenterveysasioita, joten jätän mökin vuosiraportin vielä odottamaan ja kerron vähän mielenkuulumisia.
Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, niin nyt on mustalla valkoiselle täräytetty se tosiasia, että sairastan uusiutuvaa lievää masennusta. Kirjoitin myös aiemmin siitä, että masennukseni ei ole totisesti aina ollut pelkästään lievää, vaan erityisesti nuorena koin pitkiä ja vakaviakin masennuskausia. Näin aikuisiällä masennus on kuitenkin pysynyt lievänä, koska olen oppinut tuntemaan itseäni ja huomaamaan sen, milloin mieleni on lipsumassa masennuksen puolelle. Olen siis oppinut pysähtymään ajoissa ja tekemään muutoksia elämässäni.
Älkää toki luulko, että se aina ihan noin helppoa olisi, kuin miltä kuulostaa!
Tai että aina olisi niin helppoa kääntää mieltään oikeaan suuntaan.
Tämä syksy on ollut verrattain raskas.
Olen jossain määrin ollut alakuloinen lähes koko syksyn ja loppuvuotta kohden alakulo on aika-ajoin näyttäytynyt suruna ja vetämättömyytenä. En ole jaksanut nähdä niin paljon ystäviä, kuin olisin halunnut ja tarvinnut ja ajatukseni ovat harhailleet omilla teillään. Välillä olen jopa epäillyt, että liekö ikinä alakulo antaa armoa ja mieleni on rauhallinen? Toisinaan koen myös oloni yksinäiseksi, vaikka harvoin olen konkreettisesti yksin.
Tai että aina olisi niin helppoa kääntää mieltään oikeaan suuntaan.
Tämä syksy on ollut verrattain raskas.
Olen jossain määrin ollut alakuloinen lähes koko syksyn ja loppuvuotta kohden alakulo on aika-ajoin näyttäytynyt suruna ja vetämättömyytenä. En ole jaksanut nähdä niin paljon ystäviä, kuin olisin halunnut ja tarvinnut ja ajatukseni ovat harhailleet omilla teillään. Välillä olen jopa epäillyt, että liekö ikinä alakulo antaa armoa ja mieleni on rauhallinen? Toisinaan koen myös oloni yksinäiseksi, vaikka harvoin olen konkreettisesti yksin.
Olen siis ollut loppuvuoden ajan verrattain surumielinen, mutta en ole kuitenkaan lipsahtanut kovin syviin vesiin. Keskimääräisesti olen voinut kuitenkin yleisesti ottaen hyvin - olen ollut innostunut, luova ja sosiaalinen, enkä ole missään vaiheessa aivan totaalisesti nuupahtanut. Tiedän myös, että olollani on syynsä.
Aloitin nimittäin syksyllä psykoterapian ja tiedän, että nämä tunteet kuuluu prosessiin. Me ihmiset hirveän mielellämme työnnämme vaikeat tunteet pois ja elelemme menemään. Kuitenkin jossain syvällä pinnan alla on se haavan päälle muodostunut rupi, joka ei pääse paranemaan. Terapiassa nuo haavat avataan auki kerta toisensa perään - ja jo olisi kumma, jos se ei vetäisi mieltä matalaksi!
Aloitin nimittäin syksyllä psykoterapian ja tiedän, että nämä tunteet kuuluu prosessiin. Me ihmiset hirveän mielellämme työnnämme vaikeat tunteet pois ja elelemme menemään. Kuitenkin jossain syvällä pinnan alla on se haavan päälle muodostunut rupi, joka ei pääse paranemaan. Terapiassa nuo haavat avataan auki kerta toisensa perään - ja jo olisi kumma, jos se ei vetäisi mieltä matalaksi!
Minulla on toivo ja se on se asia, joka auttaa hyväksymään vaikeatkin vaiheet.
Minä uskon, niin kuin aina ennenkin, että kaikesta voi selvitä.
Minä uskon, niin kuin aina ennenkin, että kaikesta voi selvitä.
Tämä vuosi on ollut minulle elämäni henkilökohtaisesti suurin kasvun vuosi! Tänä vuonna olen ollut paitsi surumielinen, alakuloinen ja stressaantunut, niin myös äärimmäisen ylpeä itsestäni! Olen saavuttanut monia asioita, joihin en olisi uskonut pystyväni. Alakulon ja surumielisyyden rinnalla on koko ajan kulkenut kasvava luottamus omaan itseeni. Olen kokenut pakahduttavaa onnea, rauhaa ja iloa, jollaista en ole tiennyt olevan olemassakaan.
Olen huomannut, että rehellisyys, avoimuus ja rohkeus on niitä asioita, jotka vievät ihmisen ihan mihin vain - juuri siihen suuntaan, johon itse haluaa olla menossa!
Olen huomannut, että rehellisyys, avoimuus ja rohkeus on niitä asioita, jotka vievät ihmisen ihan mihin vain - juuri siihen suuntaan, johon itse haluaa olla menossa!
Tämä vuosi on ollut siis kasvun, saavutusten ja henkisen rauhan vuosi. Tänä vuonna olen lähes kokonaan säästynyt fyysisiltä kivuilta, joita henkinen huono-olo on aiemmin synnyttänyt. Tänä vuonna olen voinut kokonaisvaltaisesti paremmin kuin ikinä! Siksi syksyn raskaus ja loppuvuoden surumielisyys ovat vain tunteita, eivät koko vuotta hallitsevia tosiasioita.
Miltä sinun vuotesi on tuntunut?
Mitä enemmän rupeaa pähkäilemään, niin sitä vaikeammaksi menee vastata. Ensimmäinen ajatus tai tunne on yleensä oikea vastaus. Luota siihen.
Jos vuotesi on ollut raskas, niin muista mitä se on sinulle opettanut. Ensi vuonna sinun ei tarvitse oppia samoja asioita, osaat ne jo ja voit keskittyä muihin asioihin. Olet menossa mielenrauhaa kohti.
Jos vuotesi on ollut rauhallinen, niin luultavasti olet löytänyt aarteista tärkeimmän - mielenrauhan. Sillä jokaisessa vuodessa on surunsa ja ilonsa, mutta jos mielessä on rauha, niin silloin murheetkaan eivät lamauta.
Voimme itse vaikuttaa moniin asioihin, mutta sitten on niitä asioita, jotka eivät ole meidän käsissämme.
Siksi minä uskon, että mielenrauha on maailman ainoa supervoima!
Mielenrauha syntyy siitä, että tekee asioita, joita rakastaa. Rakastaa itseään, muita ja antaa itsensä tulla rakastetuksi. Pysähtyy, pitää huolta ja uskaltaa luottaa siihen, että on riittävä ja hyvä. Kun uskoo hyvään ja on rohkea.
Siksi minä uskon, että mielenrauha on maailman ainoa supervoima!
Mielenrauha syntyy siitä, että tekee asioita, joita rakastaa. Rakastaa itseään, muita ja antaa itsensä tulla rakastetuksi. Pysähtyy, pitää huolta ja uskaltaa luottaa siihen, että on riittävä ja hyvä. Kun uskoo hyvään ja on rohkea.
Kliseistä huoneentaulumatskua, mutta niin minä uskon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti