SYYSKUU x 10

- Tatteja on! Viime vuonna oli aivan surkea kantarellisato, ainakin täällä meilläpäin. Nyt ei näytä sen suhteen yhtään paremmalta. Tänä syksynä olemme ehtineet kerran sienimetsälle. Löysimme vain muutaman kantarellin, mutta reilun tunnin etsimisellä löytyi useampi syöntikelpoinen herkkutatti!

- Sieniretkellä meitä oli minä ja viisi lasta. Muutama lapsista ei ollut juurikaan innostunut oppimaan sienestystä ja muutama oli hyvinkin innoissaan. Ketään ei voi pakottaa sieneen, mutta jos ainakin kerran saa suostuteltua mukaan (vaikka sitten eväillä, jos ei muuten!), niin ainakin tietävät, mistä on kyse. Monesti kun käy niinkin, että mukaan lähteminen tuntuu kovin vaikealta ja sitten lopulta saattaa innostua suurestikin! Sienestäminen on eräänlaista aarteenetsintää - turhauttaa, kun mitään ei löydy, mutta sitten kun löytyy, niin se todellakin tuntuu aarteelta! Tällä kertaa opittiin erottamaan kantarelli ja valekantarelli toisistaan ja tutustuttiin karvarouskuun.

- Kärpässieniä tuntuu olevan tänä vuonna ihan hirveästi ja ne on jotenkin täydellisen mallisia. En ole varmaan ikinä kuvannut niin paljon kärpässieniä, kuin tänä kesänä.

- Luonto alkaa vaihtaa väriä. Tuntuu, että kesä jatkui tänä vuonna pitkälle, vielä lauantaina oli ihan kesäistä! Iloitsin mökkitontin pienistä vaahteroista, jotka olivat niin kauniita värikkäine lehtineen.

- Koska olen sienestäjänä varsin vihreä tapaus, niin en voi varsinaisesti keulia sienituntemuksellani. Tietoni ko. aiheesta on itseasiassa samalla tasolla, kuin lapsilla, joiden kanssa viimeksi sieniä metsästin. Googlaan siis koko ajan! Kantarellin tunnistan varmasti, kaikkia muita kavereita epäilen. Sienestän sillä asenteella, että jokainen sieni on myrkyllinen, kunnes toisin todistetaan!

- Edellämainitusta syystä johtuen poimin mukaan kaiken, mitä suinkin voin syötäväksi kuvitella ja sitten retkeltä palattua googlaan vielä pariin kertaan (ja silti epäilen myrkyttäväni jonkun). Vasta sen jälkeen tutkin missä kunnossa sieni on. Tällä kertaa kävi erittäin selväksi, että pikkuiset matoset rakastavat herkkutatteja vähintään yhtä paljon, kuin me ihmisetkin.

- Löysimme lopulta kymmenkunta herkkutatiksi luokiteltavaa sientä sekä viisi kantarellia. Isot herkkusienet olivat niin matoisia, että eivät päätyneet ruoaksi asti, mutta pienistä saatiin jo oivallinen määrä syötävää! Rakastan tuota herkkusienen pullukkaista jalkaa!

- Syksy on ristiriitainen vuodenaika. Samaan aikaan haikea ja iloinen. Minulle syksy on aina ollut hyvä, enkä ole sen suuremmin huomannut syksyllä nuupahtavani. Pikemminkin tunnen syksyllä eläväni enemmän. Ilma on raikasta hengittää ja ajatus tuntuu kirkkaalta. Pidän syksyn väreistä, mutta myös sen toisesta puolesta - värittömyydestä.

- Pakko myöntää itselleni, että en lopulta ehtinyt koko kesänä kunnolla metsään. Mustikoita kävimme rääpimässä kerran parin tunnin verran. Asteita oli +30 ja mustikoita tunnin jälkeen suurinpiirtein yhtä monta, joten ei varsinaisesti motivoinut. Toisaalta - näin se taitaa mennä. Syksyllä sitten on aikaa enemmän metsäretkille, itikoita on vähemmän (paitsi viime sieniretken jälkeen löysin vaatteista kymmenkunta hirvikärpästä. Hrr!) eikä samoilu ole niin raskasta, kun ilma on viileämpi. Tälle syksylle on suunnitteilla pieni yhden tai kahden yön metsävaellus, jota odotan innolla!

- Paras ja helpoin sienisörsseli syntyy tietenkin niin, että sienet ja sipuli pilkotaan ja paistetaan voissa pannulla. Mausteeksi riittää suola ja pippuri. Sen jälkeen sitä syödään leivän päällä tai ruoan kyljessä ja mietitään, että onpahan aarre!