KESÄIKÄVÄ

Eilen tuli kesäikävän puuska.

Erityisesti kesäiltoja kaipaan usein. Myös keskikesän valoisia öitä, mutta erityisesti loppukesän lämpimiä iltoja. Niitä iltoja, joissa on se taika. Kyllä te tiedätte.

Nautin jokaisesta vuodenajasta, joskin on myönnettävä, että keväästä vähiten. Keväällä jotenkin nuupahdan, vaikka rakastankin lisääntyvää valoa. Kevät monesti kauhistuttaa etukäteen. Mietin, että iskeekö kevätväsymys taas? Johtuuko kevätväsymys siitä, että on sitkeästi jaksanut läpi pimeän ja kaikki voimat on käytetty siihen? Sitten kun on kevät, niin saa ikäänkuin luovuttaa. Ei tarvitse jaksaa ja kaikki jaksamisen paukut on käytetty talven aikana.

No, mene ja tiedä. Toiset meistä nuupahtavat syksyllä ja toiset sitten keväällä. Minä väsähdän siis keväällä ja syksy taas on itselleni se vuodenaika, jolloin elän kaikista vahvimmin. Kesän aikana kerätty energia on vielä varastossa ja mieli tyhjä loman jäljiltä. Lisääntyvä pimeys ei syksyllä ahdista minua, mutta ymmärrän oikein hyvin, että joillakin ihmisillä se on kuin pudotus syvään päätyyn.

Yritän nujertaa kevätväsymyksen etukäteen. Pyrin syömään monipuolisesti ja liikkumaan tarpeeksi, otan omaa aikaa ja näen ystäviä. Välillä unohdan sen ja juutun oravanpyörään. Mutta sitten taas muistan ja repäisen itseni väkisin takaisin kohti matalampaa pudotusta. Kevät, olen valmis!