Karvarouskuja on kiittäminen yhdestä tämän syksyn ja ehkä koko vuoden parhaasta muistosta.
Eilen heräsin ymmärtämään, että nyt on toimittava! Olin nimittäin jo viikko sitten katsellut, että siinä on mökin piha väärällään tuntemattomia sieniä. Silittelin niitä ja googlasin, että ovat nimeltään Karvarouskuja. Sellaisinaan myrkyllisiä, mutta ryöpättynä oikein oivallisia ruokasieniä. Ajattelin, että en ota riskiä, että jotenkin epäonnistun ryöppäämisessä ja myrkytän lähimmäiseni, joten jätin karvakaverit maahan.
Eilen kuitenkin heräsin piinaavaan ajatukseen. Ajattelin, että jätän ruokaa ja uuden makuelämyksen maahan ihan vain siksi, että kuvittelen heti pahinta. Siltä makuulta ponkaisin ylös, hain sienikorin ja lähdin yöpaitasillani paljain varpain sienten keruuseen muiden vielä nukkuessa.
Aurinko paistoi, oli aivan tyyntä. Oli vain myrkylliset uudet kaverini ja minä. Kaivelin puiden aluset ja tarkastin jokaisen potentiaalisen yksilön yksi kerrallaan. Osa oli ottanut itseensä sen verran sen viikon aikana, jonka tuskailin myrkyttämisajatustani kanssa, että ne piti hyvästellä, mutta ihan reilusti niitä riitti vielä koriinkin. Sen verran, että voin pienellä määrällä lähteä testamaan josko saan valmistettua niistä ruokaa myrkyttämättä ketään.
Keräämisen jälkeen istahdin hetkeksi ihastelemaan niitä. Miten kauniita ne olivatkaan. Tämä on ihmiset sitä riskien ottamista. Ja kun ottaa riskejä, niin saa huomata, että niistä syntyy ne ihan parhaat kokemukset ja muistot. Niistä asioista, joille ensin sanoo ei.
Täten kuittaan harrastaneeni ryöppäämistä ensimmäistä kertaa elämässäni. Tällainen hurvittelu tulkoon tavaksi, joskin varman päälle kannattaa kuitenkin ottaa. Kehotus ryöppäämisajaksi oli 10 minuuttia, joten ryöppäsin tietenkin ihan varmuuden vuoksi 11 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti