ITSEIRONIASTA

Syyskuun loppua eletään ja tässä olen. Miettimässä ja kirjoittamassa. 

Miettimässä, miksi tämä aihe tuntuu vaikealta? Miksi tästä aiheesta kirjoittaminen tuntuu erityisen vaikealta? Miksi yritän kirjoittaa tästä aiheesta? Miksi siitä edes pitäisi kirjoittaa? Mikä minä olen sanomaan tästä aiheesta yhtään mitään? Ja kuitenkin - aion kirjoittaa siitä huolimatta!

Pari viikkoa sitten eräänä aamuna alitajunnastani puski lause toisensa perään. Kaivoin paperin ja kirjasin ne välittömästi ylös, koska joskus sanoilla on taipumus kadota.

Paperilta löytyy muun muassa seuraavat lauseet:

- Mitä on itseironia

- Mistä syntyy hyvä itsetunto

- Miksi on tärkeää osata nauraa itselleen

- Mikä on liikaa

- Puhu itsestäsi kauniisti

- Kunnioita itseäsi

Siitä lähtien olen säilyttänyt paperia tietokoneeni välissä. Siirtänyt sen syrjään työpäivän aluksi ja takaisin työpäivän lopuksi. Olen tuijottanut paperin otsikkoa tuskan hiki otsalla. Paperin otsikko on Itseironiasta. Nyt päätin, että otan paperin pois läppärin välistä viimeisen kerran!

Mitä on itseironia?

Kirjoitin aikanaan erästä blogia. Kirjoitin lähinnä sisustuksesta ja muusta sen sellaisesta  - ja jonkin verran ajatuksistani ja omista kämmäilyistäni. Kirjoitin siis sattumuksista, asioista, tunteistani - itseironiseen sävyyn. Ajattelin, että itsetuntoni on sen verran hyvässä hapessa, että voin naureskella itselleni hyvällä mielellä. Naureskella ensin itse ja sitten yhtyä siihen, kun muut nauravat minulle. 

Jonkun itseironisen tekstini jälkeen blogini kommenttilaatikkoon ilmestyi viesti: 
Toivon, että kunnioittaisit itseäsi enemmän. 

Se oli aika hämmentävää. Muistelen, että vastasin viestiin jotain sen tyyppistä, että kunnioitan kyllä, mutta voin silti myös nauraa itselleni. Viesti tuntui todella tunkeilevalta. Se siis osui, ei jättänyt kylmäksi. Tuntui, että joku tuntematon tuli reviirilleni. Tuntui, että huuteli ylhäältäpäin, niin kuin olisin niin tyhmä, etten itse tuntisi itseäni paremmin. Niin kuin en itse tietäisi, että kunnioitan kyllä itseäni, juuri siksi en ota itseäni liian vakavasti.

Tänä päivänä ajattelen melkolailla toisin. Ymmärrän, että itseironia ei ole sitä, että nauraa itselleen joka asiasta. En silti ole sitä mieltä, että tuntuisi yhtään paremmalta saada tuollaista viestiä. Ottaisin sen nyt ehkä monin paikoin eri tavalla, mutta kyllä se mietityttäisi. Silloin kun puhutaan ihmisen henkilökohtaisista, kasvun asioista, päänsisäisistä asioista, niin ne eivät ole kovinkaan usein yksinkertaisia. Vaatii herätyksiä, uusia ymmärryksiä, koviakin kouluja, että ne herää huomaamaan. Tapamme toimia kun on monesti sisäänrakennettuja, opittuja toimintamalleja ja siksi olemme niille sokeita. Siksi niiden asioiden kanssa pitää olla tarkkana, ettei loukkaa. Itsensä kanssa ja toisten kanssa, koska ei ikinä tiedä, mitä toinen on juuri sillä hetkellä käymässä läpi. 

Mitä sitten on itseironia?

Hyvä itsetunto on sitä, että näkee itsessään hyvät ja huonot puolet, mutta näkee hyvät asiat kuitenkin huonoja tärkeämpinä. Se, että myöntää itsessään olevan heikkouksia ei syö itsekunnioitusta, vaan se merkitsee pyrkimystä päästä huonoista piirteistä eroon. Hyvän itsetunnon omaava ihminen ei piiloudu heikkouksiensa taakse ja puolusta niillä huonoa käytöstään. Hyvän itsetunnon omaava ihminen ei myöskään korosta huonoja puoliaan tekemällä itsestään jatkuvasti pilaa itsensä kustannuksella.

Minun ajatus itseironiasta on tämä. 

On tärkeää osata nauraa itselleen. Ajattelen, että olen niin arvokas, että minulla on varaa nauraa itselleni. Minä olen niin arvokas ja sinä olet niin arvokas, että sinun ei tarvitse ottaa itseäsi koko ajan liian vakavasti. On vapauttavaa osata nauraa itselleen. Nauraa kömmähdyksilleen, väärin menneille sanoille, väärin puetuille vaatteille, väärin lausutuille asioille. Hutiloinneilleen, kaatumisilleen, epäröinneilleen. Inhimillisyydelleen. Mutta ei liikaa.

On vapauttavaa uskaltaa heittäytyä ja nauraa itselleen.

Itsestään pitää kuitenkin osata puhua myös kauniisti. Me uskomme ne sanat, jotka meistä sanotaan. Jos itse puhun jatkuvasti itsestäni epäkunnioittavaan sävyyn tai pilkkaan itseäni, niin samalla annan koko maailmalle oikeuden nauraa minulle. Pitää minua naurettavana. Voin tehdä sen, mutta sitäkö oikeasti haluan? 

Jos en menesty työssäni, onko se vitsi? Jos olen huolissani terveyteni puolesta, onko se vitsi? Jos en pääse kouluun, johon kovasti haluaisin, onko se vitsi? Jos minua loukataan, onko se vitsi? Onko tunteeni vitsi? Onko ulkonäköni vitsi? Olenko minä vitsi?

Kunnioita itseäsi! Kun kunnioitat itseäsi, ansaitset muiden kunnioituksen. Voit olla yhtä aikaa hauska, nauraa itsellesi ja olla silti älykäs ja vakavasti otettava. 

Ota itsesi vakavasti, mutta älä tosissaan. Älä anna kenenkään nauraa kustannuksellasi. Etenkään sinun itsesi.

Sinä olet kunnioituksen arvoinen.