4.1.2018

MILLAINEN OLI VUOSI 2017 MUSTASSA MÖKISSÄ

Hyvää uutta vuotta!

Tähän aikaan vuodesta meillä ei juuri mökkeillä. Viime vuonna kävimme tammikuussa mökillä muutaman kerran, helmi- ja maaliskuussa ei ilmeisesti kertaakaan. Huhtikuussa alkaa sitten ihan virallinen mökkikausi, heti kun vain suurimmat kinokset ovat sulaneet mökkipoluilta ja ovelle pääsee suurinpiirtein kuivin jaloin. 

Siksi tähän aikaan vuodesta onkin kauhean mukava muistella mennyttä mökkivuotta ja siinä samalla malttamattomana fiilistellä kuluvaa ja tulevaa kesää. Ei ole parempaa tunnetta olemassa kuin se, kun ensimmäistä kertaa istahtaa kahvikupin kanssa auringon kuivattamille mökkiportaille! Sitä hetkeä odotellessa palaan siis edelliseen mökkivuoteen kuvin ja linkein. Tämä on oikeasti hauskaa ja tekisin sen vain omaksi iloksenikin - en nimittäin itsekään muista mitä kaikkea olen tullut kuvanneeksi ja ylöskirjanneeksi! Se on tämän harrastuksen parhaita puolia, kun saa elää kuluneita aikoja vähän niin kuin uusiksi. Joskus saattaa suorastaan yllättyä omista tekemisistään. Ihmismieli on näet kovin unohtavainen.

TAMMIKUU
Tammikuussa oli sen verran pakkasta, että päästiin tekämään reikä jäähän. Muistaakseni kävimme saunomassa muutamaan otteseen ja yhtä monena kertana uskaltauduin avantoon. Nyt noista viileistä pulahduksista on siis jo vuosi! Tuleppa pakkanen, että päästään palelemaan.

HELMI- ja MAALISKUUssa musta mökki on saanut viettää rauhaisaa eloaan ilman asukkaita tai kävijöitä. Muistelen tosin, että joskus viime talven mittaan huomasin suuret jalanjäljet kiertämässä ympäri mökkiä. Mielikuvitukseni on sangen vilkas, joten olin tietenkin aivan varma kyseisten jälkien tekijän olleen jokin luvaton hiippari. Jalanjäljet olivat sen verran lumettuneet, että niistä ei aivan heti ottanut tolkkua oliko tekijä eläin vai ihminen, suurikokoinen heppu joka tapauksessa. Lopulta päädyimme sen olleen hirvi, sillä ihminen olisi luultavasti kävellyt vähälumisemmalla polulla, eikä kahlannut hangessa polun vieressä.

HUHTIKUU
Huhtikuussa on tilanne yleensä se, että talven aikana kertynyt energia pitää päästä purkamaan mahdollisimman pian ja mahdollisimman ärsyttävän homman parissa. Talven aikana totta tosiaan olisi ollut niin monta kertaa mökille asiaa, että sormet suorastaan syyhysivät päästä tekemään jotain. Viime huhtikuussa se jotain oli ehdottomasti vintti, joka sekin tuntui huomattavasti vähemmän työläältä näin niin kuin ajatustasolla mitä sitten lopulta oli. 

Kirjoitin ensin siitä, kun mökin vintiltä löytyi huone. Sen jälkeen vintti revittiin atomeiksi, roskat heiteltiin ikkunasta, pilkottiin, poltettiin tai raahattiin kaatopaikkakuormaan. Sen jälkeen olikin oma hommansa koolata vintin toisen päädyn lattia taas suoraksi - tuo pimeämpi pääty sai siinä samassa seinäänsä uuden pikkuikkunan.

TOUKOKUU
Saunan pukuhuoneen pikaremontti on juuri sellainen, jossa olen omimmillani. Saan päähäni ajatuksen tehdä sen nyt - ja silloin sen myös teen! Sanottakoot, että yleensä siitä joutuu osalliseksi ehkä myös sellaiset ihmiset, jotka juuri sillä hetkellä haluaisivat mieluummin tehdä jotain muuta. Toisinaan ajattelen tätä yltiöpäisen innostumisen piirrettä itsessäni jotenkin huonona asiana. Sitten muistan, että voin itse kontrolloida sitä ja sitten muistan senkin, että ei ole lainkaan huono asia olla innokas. Paljon kamalampaa olisi olla jatkuvasti flekmaattinen. Toki toivon, että innostumiseni kohdistuisivat useammin sellaisiin asioihin, jotka osaan tehdä itsekseni, enkä näin ollen vaivaa ketään toista innostuksellani. Harvemmin niin kuitenkaan käy, ei käynyt myöskään pukuhuoneremontin kohdalla, vaan jouduin pyytämään apua useampaankin otteeseen. 
Toukokuusta mieleen jäi myös tämä elämän onnellinen hetki laiturilla. Pimeä, täysikuu, jäätynyt järvi ja laulavat linnut. Joissakin hetkissä vain on taikaa.
Kuten aiemmin jo todettua, niin keväällä on jo niin kova hinku tekemisen pariin, että suorastaan kämmenissä syyhyää! Olen todennut, että meitä ihmisiä lienee kahteen junaan - toiset väsähtävät syksyllä ja toiset keväällä. Toki on varmasti myös heitä, jotka eivät väsähdä milloinkaan, mutta epäilen jonkunlaisen nuutumuksen kopsahtavan otsalohkoon jossain kohtaa vuotta meillä jokaisella. Itse kuulun kevätväsyneisiin.

Olen miettinyt asiaa, koska se on niin kummallista. Kun luonto herää, minä väsyn. Se ei tunnu loogiselta. Niin kauan kuin muistan, on kevät ollut itselleni vuoden vaikeinta aikaa. 

Olen tullut eräänlaiseen johtopäätökseen asiasta omalla kohdallani. Minä pidän talvesta, nykyisin pitkä ja pimeäkään ei ole ottanut kovin suurta niskalenkkiä - siitä huolimatta talvi on jonkunlaista henkistä taistelua. Keväällä tämä tahtojen taisto alkaa olla loppusuoralla - sitä jotenkin luovuttaa. Että nyt se kevät on tässä näin, enää ei tarvi taistella. Ilokseni saanen kertoa, että kevätväsymykseen on tepsinyt yksi lääke paremmin kuin mikään muu. Sen lääkkeen nimi on mökki. Viime vuosina kevätkin on tuntunut verrattain mukavalta ajalta.

Kun kevätnuupahduksesta on päästy yli - voi pojat! Virtaa olisi kuin pienessä pitäjässä ja ideoita pulppuaa pääkopasta siihen malliin, että toisinaan itseänikin heikottaa. Siitä samaisesta energiapatoumasta on peräisin myös tuo yläpuolella näkyvä vanhus, joka sai hiomisen jälkeen uuden väripinnan kylkiinsä
Samaan keväthönkään maalasin tietenkin uusiksi myös mökin edellisen omistajan peruja olevat tuolit sekä laverisängyn, josta lisää myöhempänä. Sympaattiset yhdessä nämä tuolit ja sitten tuo kaappivanhus.
Toukokuussa lähetettiin myös terveisiä vintiltä. Levyjä oli jo löyty reilusti kattoon ja myös osa seinistä oli saanut uuden pinnan. Ikkuna vielä odotti vaihtoa ja tekemistä riitti.
Kuun loppupuolella mietiskelin kulahtanutta terassia ja haikailin sen pintaan uutta väriä. Ja kyllä - sivelin pintaansa uuden värin, mustan - oikein useamman kerroksenkin vielä! En tosin muistanut ottaa käsitellystä terassista kuvaa ollenkaan, mutta ilmettä se muutti oikein radikaalista. Parempaan suuntaan.
Toukokuun lopussa toivotettiin kesä tervetulleeksi. Lapset heittivät talviturkit ja vaikka niin kehuskelin avantodippailuillani, niin toukokuun lopussa pidin vielä tiukasti kiinni virallisesta talviturkistani ja jätin uinnit seuraavalle sukupolvelle. 

KESÄKUU






Kesäkuun alussa terassia koristi näemmä kesän ensimmäiset yrtit. Viime vuonnahan kesäkuun alussa oli aivan älyttömän kylmä ja mökilläkin hyvä kuin edes hiirenkorvilla koivut, joten nämä kaverit ovat varmaan heittäneet henkensä alta aikayksikön.
Sitten saapui mökkiin nämä kaverit - vanhat kunnon peiliovet. Viime keväänä innostuin ja revin mökkikeittiöstä osan kaapeista alas. Tämän pikkupuuhan jouduin tehdä hieman salaa, sillä tiesin, että lupaa siihen ei olisi herunut. Kuulemani mukaan olisi hyvä tehdä yksi asia loppuun ennen kuin aloittaa toisen. Monesti muistan tämän, mutta yleensä keväällä en. Keväällä saa vähän lähteä mopo keulimaan.

Revin siis kaapit alas ihan vain keittiön ahtauden vuoksi. En kadu, hyvä tuli, mutta loppuun pitäisi joskus askarrella. Vankat suunnitelmat on olemassa, enää tarvitaan aikaa ja rahaa. Kun nämä vanhat ovet saapuivat mökille peräkontissa, niin hetken jo mietin, josko näistä olisi uusiksi oviksi keittiön alakaappeihin. Runko oli kuitenkin niin väärän kokoinen, että sellaiseen askarteluun en ole valmis. Edes keväällä. Nämä ovet menevät siis kesäkeittiöön. 
Kesäkuussa hankin myös kesän ensimmäiset ja ainoaksi jääneet kesäkukat. Tuolloin aloitin myös kivien raahaamiseen kivikkopuutarhaani, joka on eräänlainen never ending story sekin. 

HEINÄKUU
Heinäkuu alkoi juhannuksella, kuten tapana on. Juhannus on jotenkin mystinen juttu - vähän sama homma on uuden vuoden kanssa. Tuntuu, että silloin pitäisi tehdä jotain erikoista ja jos ei tee, niin on ikään kuin pettänyt itsensä, perheensä ja puolet ystäväpiiristä. Olen sitä mieltä, että ei tarvitse oikeasti tehdä mitään kummallista - ei jouluna eikä juhannuksena. Mutta minä haluan tehdä! Tässä elämässä ei kuulkaa niin paljon juhlia ole, etteikö kannattaisi pikkuisen jotain erityismukavaa keksiä silloin tällöin. Vaikka sitten juhannuksena ja uutena vuonna.
Kivikkopuutarhani oli edennyt siihen malliin, että tohdin ottaa siitä muutaman kuvankin. Näiden kuvien ottamisen jälkeen tämä urakka ei ole edennyt kovinkaan mainittavasti - puolet kivistä on edelleen kantamatta. Tämä johtui aivan puhtaasti siitä, että lähimaastossa sijainneet kivet loppuivat ja seuraava kasa sijaitsee sen verran kaukana, että niiden roudaaminen käy ihan oikeasti työstä. Rehellinen vastaukseni on, että motivaatiopula ja laiskuus iski. Mihinpä ne kivet sieltä talven mittaan olisivat hävinneet, joten homma jatkuu tulevana keväänä.
Kesää on vietetty ja jälkiruokia grillattu. Voi pojat.
Taas saatiin parin kuukauden hiljaisuuden jälkeen terveisiä vintiltä. Vintin rakentaja ja sukulaismiehensä olivat ahkerana - vintin toiseenkin päätyyn saatiin uusi ikkuna ja loputkin seinä- ja lattialevyistä asennettiin paikoilleen. Näiden kuvien jälkeen vintti on valmistunut lattian reikää vaille valmiiksi. Listat on paikoillaan ja joka paikka tukittu ja siistitty. Uskokaa kun sanon, siitä tuli hyvä! Tänä vuonna vintti saadaan käyttöön asti, se on varma juttu.
Sitten on ihan vain lomailtu ja fiilistelty kesää. Sitä juuri, jota olo mökillä oikeasti on. Vaikka siellä tehdään ja tapahtuu, niin silti siellä enemmän vain ollaan. Joskus on tehty kirein hermoinkin, mutta onneksi tajuttu lopettaa tarpeeksi ajoissa. 
Näihin kolmeen kuvaan tiivistyy oma henkilökohtainen kesäikäväni. Kesäillat. Enempää ei tarvitse näin tammikuun loskan keskellä sanoa.

ELOKUU
Muistan elokuun taas vuoden parhaana - onhan se lempikuukauteni. Sitä en muista juuri nyt paistoiko, mutta näistä kuvista päätellen ainakin satoi. Minä pidän kesäsateesta, se kun on sellaista lämmintä monesti. Syyssateestakin kyllä pidän, että ei sen puoleen. 
Elokuun puolivälissä odottelimme myös myrskyä suurella innolla. Myrsky tuli läpi mediasta ja somesta, mutta meille asti se ei kuitenkaan kunnolla yltänyt. Onni tietenkin sinänsä, eihän se leikin asia ole, mutta kyllä minä olen pikkuisen enemmän elossa myrskyssä, kuin tyvenessä.
Elokuussa loppui myös virallisesti mökkikesä. Siinä mielessä, että oli pakko viettää viikot pois mökiltä. Oli vihreää. Mökillä vietettiin kuitenkin kaikki viikonloput, ei vain malttanut olla pois. Näissä loppukesän mökkiviikonlopuissa on oma viehätyksensä - tuntuu, että kesä jatkuu vielä pitkälle syyskuun puolelle. 
Elokuun puolella huudettiin myös ylistys kantarellille, kun pääsimme pitkän kyttäämisen jälkeen poimimaan mökkipihasta tuon keltaisen kullan talteen! Kuinka onnellinen voi ihminen olla - vielä näin kuukausien päästäkin hykerryttää. Nämä oman pihan kantarellit antoivat odotuttaa itseään huomattavan pitkään edelliseen syksyyn verrattuna - johtuisiko kolakasta kesästä.

SYYSKUU
Elokuu vaihtui syyskuuksi. Tuli ihan virallinen syksy. Syyskuun alussa kirjoitin riemukaaresta, jonka läpi pitää väistämättä kulkea, mikäli tahtoo mustalle mökille. Riemukaaressa on kalakello ja valot ja se on hyvin merkillisellä tavalla hieno.
Syyskuussa saapui se täydellinen sumuaamu. Olen todennut tässä elämieni vuosien varrella, että näillä leveysasteilla asuessa on talvessa se yksi täydellinen talvipäivä, jolloin on aivan välttämätöntä lähteä ulos kameran kanssa, koska toista samanmoista ei vain tule. Saman olen todennut kesällä sumuaamujen kanssa. En ole totisesti kesäisin, enkä varsinkaan mökillä, mikään aamukukkuja. Siksi harvemmin näen sumuaamuja. Sumuaamu on silloin täydellinen, kun sumu syö järven pitkälle, melkein päivän puolelle asti. Totta tosiaan silloin juoksen hakemaan kameran ja puhelimen ja kaikki mahdolliset härpäkkeet, jotta varmasti saisin tuon ihanuuden takuuvarmasti talteen.

Syyskuussa se siis oli. Sumu väijyi järvellä pitkälle aamuun. Ei tarvinnut hönkiä, minä väsyin ennen sumua. Tuokin aamu jäi mieleen. Kyllä luonto vain on ihmeellinen.

Nämä kuvat lisäsin syyskuussa tekstiin, jossa kirjoitin uupumuksestani. Todettakoot, että tätä blogia ei kovin moni ihminen lue, kirjoittelinhan tätä monta vuotta ihan vain itselleni ja edelleen omaksi ilokseni. Silti tekstin julkaiseminen jännitti, koska ihminen on rakennettu sillä tavalla, että pelkäämme mitä muut ihmiset meistä ajattelevat. 

Tuota tekstiä on luettu yli 10 000 kertaa ja se on minun blogini mittapuussa todella paljon. Olen saanut lukuisia yhteydenottoja, tsemppiä ja kiitosta ja sitä myöten itseluottamusta tuosta tekstistä. Se on tuntunut kovin hämmentävältä, mutta myös hyvältä. Tuon tekstin pohjalta syntyi itselleni se olo, että haluaisin sanoittaa ja kiteyttää enemmänkin tunteita. Jakaa omia kokemuksiani ja elämältä oppimaani. Olen hyvin kiitollinen itselleni, että sain silloin rohkeuden julkaista tuon tekstin. Sen myötä olen mielessäni, ja sitä myöten elämässäni ja tekemisissäni, uskaltanut avata jo monia uusia ovia ja portteja.
Syyskuussa istuskelin rennohkon oloisesti saunan terassilla ja kuvasin sieniä huvikseni. Sanon tämän joka talvi, mutta ensi syksynä aion opetella tunnistamaan ja poimimaan muitakin sieniä, kuin kantarelleja!
Puolukassa kävimme toki, koska mökkiperä oli tuota marjaa pullollaan. Merkittäkööt ylös täten, että puolukkaa oli, mutta mustikkasato oli viime syksynä aivan surkea ainakin täällä meilläpäin.
Sitten se tapahtui! Koko syksyn ja ehkä jopa koko kesän paras päivä, kun löysimme oman salaisen kantarellipaikan! Tuo löytö tuntuu vieläkin ihan pikkuisen epätodelliselta, sen verran monta syksyä vietettiin muutaman kantarellin perässä juosten. Tuskin maltan odottaa tulevaa syksyä! Vähän jo jännittää löydämmekö tuon legendaarisen paikan vielä uudestaan.
Kesän ehdottomasti käytännön kannalta tärkein juttu oli kuitenkin virallinen tiskipaikka mökin takana. Edelliset kesät olemme kuskanneet saavia ja soikkoa milloin mihinkin, enää ei tarvitse. Tosin pesuvesi pitää edelleen kantaa saunalta, mutta se on pieni vaiva siihen verrattuna, että ei tarvitse seisoskella ja kyykistellä milloin minkäkinlaisessa asennossa. Jännästi olenkin saanut nykyään tiskiseuraakin, kun ennen jouduin ruikuttamaan ihan tosissani.

LOKAKUU
Lokakuussa kirjoittelin itsetunnosta ja siitä miten tärkeää on kuulua joukkoon. Yksilöitä olemme jokainen, teemme omat virheemme ja onnistumme jokainen omalla tavallamme. Jokaisella meillä on vapaus elää juuri sen näköistä elämää, kuin itsestä hyvältä tuntuu. Silti meillä on tarve kuulua joukkoon. Haluamme olla erityisiä ja erottuvia, mutta silti kaipaamme kaltaisiamme. Yksin on mahdoton loistaa, ainakaan kovin pitkällä tähtäimellä. Yksinäinen kantarelli jää metsään, sitä ei huomaa sammaleen seasta, ellei vieressään seiso muutama kantarelli tukea ja huomiota antamassa.
Lokakuun loppupuolella lähdimme tyttäreni kanssa mökille pienelle päiväretkelle, tarkoituksenamme kuvata joulukorttikuvia. Oikein mukavia kuvia saatiinkin aikaiseksi, yksi suosikkini on edelleen tuo terassin laudoituksella kuvattu piparikuva.

MARRASKUU
Marraskuussa kaivoin esiin kesällä otetut sisäkuvat, jotka olivat jääneet julkaisematta. Muistan syynkin - mielestäni näissä kuvissa ei ollut mitään niin mielenkiintoista, että ne kannattaisi julkaista. Lisäksi kuvat olivat niin surkealaatuisia, että suorastaan häpesin pitää niitä edes koneellani.

Ihminen on melkoisen kummallinen kokonaisuus. Näin jälkikäteen katsottuna olen kauhean iloinen, että tulin ottaneeksi nuo kuvat. Ensinnäkin - niissä näkyy tuo ihana laveri, jota pitkään ja hartaasti ensin hioin ja maalasin. Toiseksi - näissä kuvissa näkyy se tunnelma, josta niin kovasti mökillä pidän. Siellä kun on lähes kaikki omaa vanhaa, kirpputorilta hankittua, mökiltä löytynyttä ja tuunattua tai ystäviltä saatua. Kolmanneksi - näitä kuvia katsellessa huomaan taas, miten tärkeä paikka musta mökki onkaan minulle. Se on elämässäni ensimmäinen pysyvä paikka, jonka tunnen kodikseni ja jonka vuoksi olen valmis luopumaan paljosta.

JOULUKUUssa mökki sai viettää talvilepoa. Moneen kertaan siellä oli tarkoitus käydä - milloin hakemassa patjaa, tarkistamassa lumitilannetta tai muuten vain. Kertaakaan ei kuitenkaan tullut käytyä, toivon tammikuun paikkaavan tämän tilanteen.

Ajattelin tehdä tällaisen pienen vuosikoosteen ihan vain nopeasti. Huomaan kuitenkin istuvani koneella tämän postauksen parissa nyt viidettä tuntia. Yhtä monetta tuntia elän uusiksi kuluneen mökkivuoden kuukausi kuukaudelta. Tutut tunteet ja ajatukset nousevat pintaan. Tunnen kiitollisuutta ja onnellisuutta tästä paikasta.

Tervetuloa mökkivuosi 2018!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti