22.9.2017

PUOLUKOISTA


Muistan kun olin jo ihan aikuinen ja sain papaltani ämpärillisen puolukoita. 
Hän oli tullut poimineeksi yli oman tarpeen ja sitten kylään tullessaan kaivoi autonsa peräkontista ämpärillisen punaista marjaa. Olin otettu, että hän oli sillälailla lapsenlastaan ajatellut.

Mielestäni puolukka on aina ollut se marjoista haasteellisin ja sitä myötä arvostukseni sitä kohtaan on aivan liian vähäistä. Tuonkin ämpärillisen pussitin ja pakastin tietenkin aivan onnessani, mutta jokusen vuoden päästä heitin vähintään puolet menemään. Ja pahaltahan se tuntui. Ei kai kukaan voi hyvällä mielellä heittää ruokaa pois - varsinkaan silloin, kun siinä on vielä tunnearvokin mukana. Tästä muistini kovalevylle kaiverretusta tapahtumasta on aikaa varmaan kuusi vuotta, enkä ole ilmeisesti vieläkään päässyt siitä kokonaan yli.

Tänä päivänä toivon, että saisin papalta ämpärillisen puolukoita. Söisin ne kaikki, vaikka väkisin. Se ongelma mistä tässä yritän kertoa on nimittäin sellainen, että en oikein osaa käyttää puolukkaa mihinkään. Se on liian kitkerä ja karvas, mehuna sitä ei meillä kukaan juo ja ainoa tapa tuhota kyseistä marjaa on hillo, smoothie ja piiras. Enkä minäkään sentään niin kovasti ole piirakan perään.

Ongelma on ratkaistu sillä tavalla, että lähdemme retkelle ja otamme minikorin mukaan. Jos tulee innostus, niin se poimitaan täyteen. Tätä jos tapahtuu tarpeeksi monta kertaa, niin pian on pakastin täynnä puolukkaa, mutta koska ei tapahdu, niin marjaa on talven varalle juuri sopivasti. Eihän siinäkään mitään järkeä ole, että hamsteroi pakkaseen ylimääräistä, jonka sitten heittää itkun kanssa myöhemmässä elämässä menemään. Eri asia on toki se, että intoutuu poimimaan ämpärikaupalla ja sitten joko lahjoittaa tai myy marjat eteenpäin. Tällaista ei tapahdu meillä, koska olemme siihen aivan liian laiskoja.

Sanonpa kuitenkin, että menkää puolukkaan. Jos poimii edes vähäsen, niin onko sitä sitten vähän mukava talvella heitellä smoothien sekaan ja muistella, että siltä tai tuolta mättäältä tämän marjan noukin. Kaupan pakastealtaastakin saa, sinne on meinaan tämäkin koura eksynyt melko moneen otteeseen talven mittaan, mutta tunnearvoa siihen ei saa kyllä ladattua sitten pätkääkään. Ja minusta kaikissa asioissa on aina sen itse asian lisäksi vähintään yhtä tärkeää tunne ja muistot. Saa ikäänkuin elää lämpimän syyskuisen retkipäivän uudestaan silloin pakkasten jo paukkuessa.

2 kommenttia:

  1. Entä vispipuuro!? Siihen meillä uppoaa ne harvat puolukat talven mittaan joita pakastimen kätköistä löytyy. :)

    VastaaPoista
  2. Voi, tuli melkein itku, kun tätä luin! Samanlainen murehtija olen, jos saan äidiltäni taikka muulta vanhukselta marjoja: mihin ne laitan ja mitä niillä teen? Meillä puolukat uppoavat talven mittaan vispipuuroon ja rahkaan! Sekaisin vaan vispikermaa, rahkaa, sopiva määrä sokeria ja vähän ehkä vaniljaa. Ja puolofee, siihen lähdettiin tänä syksynä oikein varta vasten hakemaan puolukoita.

    VastaaPoista