26.9.2017

SYKSYN PARAS LÖYTÖ

Sunnuntaina pissasin hunajaa.
Olen kuunnellut tarinoita salaisista kantarellipaikoista hieman kateellisena. Okei myönnän - erittäin kateellisena. Aiemmin kirjoitin, miten mökin pihasta löytyi mukavat määrät sieniä, mutta ei niistä juuri pakastimeen asti kuitenkaan riittänyt. Silloin, kun varta vasten on lähdetty metsään kantarellin perässä, on hyvin usein  on palattu takaisin tyhjin korein.

Toki olen kiitollinen ja suorastaan riemuissani noista mökkipihan kellertäjistä. Tietysti olen myös vilpittömän onnellinen, jos jollakulla toisella on taskussaan kartta omalle salaiselle kantarellipaikalle. Silti olen ollut myös avoimesti kateellinen.

Viime sunnuntaina lähdimme retkelle. Otimme pari pikkukoria mukaan, lähinnä puolukoita ajatellen. Sitten tapahtui se, joka tapahtuu vain vahingossa - löysimme oman salaisen kantarellipaikan! En ole tätä ennen päässyt kokemaan sitä tunnetta, kun voi vain kerätä. Astua muutaman askeleen ja taas kerätä. Tähän astiset sienireissut ovat olleet sitä sorttia, että kävellään tunti ja löydetään viisi sientä, sen jälkeen kävellään toinen tunti, syödään eväät ja lähdetään kotiin. Jouduimme jopa ottamaan matkassa olleen muovipussin käyttöön, kun sieniä löytyi enemmän, kuin korit pystyivät vetämään.

Olen onnellinen. Jemmaan salaisen paikan tiedot syvälle taskuni uumeniin ja kiristän lapseni hiljaiseksi aiheen tiimoilta. Tässä asiassa aion olla itsekäs.

1 kommentti:

  1. Vautsi, nyt on pakko olla kateellinen. Ja hienot kuvat!

    VastaaPoista