14.9.2017

OLIIVIPUU SUOMALAISUUDEN YTIMESSÄ

Menin kukkakauppaan ihan vain katselemaan.
Tiedätte miten siinä kävi. Ensin pidin käsissäni sellaista mandariinin kokoista käsinvalettua ruukkua. Sen jälkeen huomasin ruukkuun täydellisesti istuvan pienen kasvin ja lopulta kaarroin kaupan parkkipaikalta takaisin kotia kohti tili kuivana, mutta peräkontti täynnä elämää. Tosin se ensiksi bongaamani pieni ruukku jäi kauppaan.

Nämä kuvat eivät ole mökiltä, vaan kotitaloltamme. Talon seinustalle kiipeilee kasvi, jonka ystäväni totesi villiviiniksi. Uskon sokeasti asian olevan näin, ihan vain pelkästään siksi, että hän on ystäväni. En vaivaudu edes googlaamaan. Tosin samainen kaveri väitti tuota kaunista kasvia ensin humalaksi, joten tiedä sitten miten vahva tietopohja tässä nyt lopulta on taustalla. Epäilen googlella olevan osuutta tähänkin mielenmuutokseen.

Oli kasvi mikä hyvänsä, niin kaunis on! Oli ihana jo kesällä, mutta juuri nyt syyskuussa on kyllä niin kauniina, että voisin tuijotella sitä aamusta iltaan. Parasta onkin se, että kasvi kasvaa osittain makuuhuoneen ikkunan edessä. Saan siis ihastella sitä heti ensimmäiseksi aamulla, kun verhot avaan ja samoin sanoa sille illalla hyvää yötä, kun verhot suljen.

Ostin oliivipuun keväällä, eikä kauppias itsekään ollut ihan varma, että pysyykö hengissä edes kesän ylitse. Ihmeekseni heppu on pysynyt hyvinkin virkeänä (tarkoitan oliivipuuta), vaikka nyt ollaan jo melko vilpoisissa keleissä - suorastaan kylmissä, jos miettii minkälaisista olosuhteista kasvi on kotomaahamme roudattu. Talvesta en tiedä kuinka kaveri selviää, pelkään pahinta. Toki aion ottaa tämän vihreän ystäväni lähiaikoina sisätiloihin, en suinkaan pidä sitä tuossa talven yli paleltumassa. 

Toimintasuunnitelmani oliivipuun kaamoselämän suhteen on seuraavanlainen.
Otan sen sisälle taloon, neulon sille villapaidan, istutan kirkasvalolampun alle ja liotan d-vitamiinia kasteluveteen. Googlaan ja näytän sille kuvia hakusanoilla oliivipuu kotimaa helle aurinko, höngytän sitä kohti lämmintä ilmaa hiustenkuivaajalla ja laulan vienoja lauluja kaukaisista maista. Saatanpa jonkin itämaisvaikutteisen tanssinkin esittää.

Oliivipuuni saa toisin sanoen näin ensimmäisenä suomitalvenaan melko kattavan oppitunnin siitä, miten me suomalaiset olemme tottuneet talven yli selviämään. Mielikuvilla, mielikuvituksella ja no - sillä sisulla.

1 kommentti:

  1. Vielä tuosta sisusta: Sanomalehdessä oli eilen juttu Floridassa sijaitsevasta amerikansuomalaisesta vanhainkodista. Vanhainkodin entinen johtaja kertoi, että "suomalaisia yhdistää amerikkalaisten hoitajien mielestä itsenäisyys ja itsepäisyys. Apua ei aina oteta helposti vastaan, jos on päätetty pärjätä itse." Ei pääse tiikeri raidoistaan eikä suomalainen sisustaan. :D Pitkää ikää oliivipuulle! :)

    VastaaPoista