Eilen koitti hartaasti odotettu päivä.
Viikkoja olemme käyneet kurkkimassa, toivoneet ja odottaneet. Odottavan aika on totisesti pitkä. Tänä vuonna kantarellit heittäytyivät velmuiksi ja päättivät odotuttaa itseään vakipaikallaan mökin takana. Hitauden korvasi kuitenkin määrä, joten saavat anteeksi.
Tämä on siis totisesti ylistys kantarellille. Tuo keltainen aarre on helppo tunnistaa, helppo poimia ja helppo valmistaa. Ei tarvitse pelätä poimineensa vahingossa väärän sienen ja myrkyttävänsä epähuomiossa koko lähipiirinsä. Matkalla mökiltä kotiin takapenkki veti muutaman sienen jopa raakana, koska "nää vaan tuoksuu niin hyvälle ja en pysty odottaan".
Tämä kuvissa esiintyvä kulta löytyi saunan edestä ja mökin takaa rannasta. Sen kauemmaksi ei tarvinnut lähteä ja kun lähdettiin, ei löytynyt yhtäkään. Tässä kohtaa ei tosin luovuttaminen käy mielessäkään - vähintään yksi kantarellireissu on vielä tehtävä tälle syksylle.
Tämä on ylistys kantarellille, mutta ihan hiljaa voisin silti kuiskata, että haluaisin oppia poimimaan muitakin sieniä. Mustatorvisienet ovat kuuleman mukaan yhtä helppoja, tattejakin voisin rohkaistua metsästämään. Haastavampiin en uskalla koskea ilman sienikirjan opastusta.
Eilen paistettiin pannulla kevätsipulin, voin, suolan ja pippurin kanssa melkoinen kasa kantarelleja. Eivät kauaa ehtineet vanheta, kun oli jo vedelty ääntä kohden. Vielä kuitenkin jäi mukava kasa sientä, joten testiin lähtee ainakin viestinä saapunut mainion oloinen vinkki kantarellikeittoon sekä aikaisemmin kesällä bongaamani ja muistiin tallentamani kantarellipasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti