16.8.2017

VIHREÄSTÄ JA SITKEYDESTÄ

Kesän väri.
Kesän tuoksu on vihreä, kesän maku on vihreä. Joskus hamassa nuoruudessa todistin tämän syömällä ruohoa - se jäi kurkkuun kiinni, mutta maistui kesältä. Ihminen ei ole märehtijä, joten suosittelen jättämään varsinkin isommat ruohotupot lehmille.

Tänään on jotenkin vaikeaa saada kiinni aivokopan kevyemmistä osista, kun mieli pähkäilee syntyjä syviä. Ei ollenkaan raskaalla tavalla, vaan sillä lailla oppineella. Elämän opettamalla. 

Kun mietin sellaista, että miten paljon iloa ja oppia voi saada vaikka etanasta, joka löytyy keittiöstä viinimarjakulhosta. Kun laskee sen pikkukaverin pöydälle, istuu aivan rauhassa ja katselee. Ensin on pelkkä kiemurainen kuori. Hetken kuluttua kuoresta pilkistää kaksi varovaista tuntosarvea, eikä kauaakaan, kun kaveri on jo kömpinyt ulos kuorestaan ja lähtee liikenteeseen.

Ensiksi tuntuu, että matkatahti on aika hidas. Tekee vähän mieli tökkäistä, että meneppä nyt siitä. Mutta pitää malttaa. Kaikilla meillä on oma vauhtimme ja päämäärämme, välietapit, oppimiset, voitot ja tappiot. Niin myös etanalla.

Kohta kaveri huomasi pöydällä oksan viinimarjapensaasta. Notkeana heppuna kiipesi sujuvasti päälle, mutta alastulon kanssa oli ongelmia. Ensin päätti hän valita sen perinteisen ratkaisun, jossa syöksytään pää edellä ja toivotaan pehmeää pudotusta. Hetken yrittämisen jälkeen kuitenkin vetäytyi kuoreensa ja hetken jo säikähdin luovuttaneen, mutta vähänpä taas tiesin.

Vesseli käväisi nimittäin kuoren sisällä hautomassa uuden juonen. Tämä kuvio oli sellainen meille kaikille tuttu - kun ensin yrittää pää edellä uhkarohkeasti, niin pienen mietinnän jälkeen on todettava, että otetaanpa ihan rauhalliseti. Kaveri otti siis haltuun perä edellä - taktiikan.

Tässä taktiikassa homma hoidetaan sillä tavalla kotiin, että kukaan ei kärsi. Mietitään hetki ja sitten lähdetään varovasti, mutta rohkeasti kokeilemaan. Yleisesti ottaen tämä taktiikka tuottaa huomattavasti enemmän onnistumisen tunnetta, kuin tuo pää edellä ja jos ei onnistu niin luovutan - taktiikka.

Tällaisia mietin. Seurasin eilen etanan elämää reilun puolen tunnin ajan. Ajatella - niin vain pysähdyin ja opin. Opin sen, että ihmisen ja etanan elämä on aika samanlaista. Opin taas, että elämä on ihmeitä täynnä, kun vain pysähtyy katsomaan. Opin, että etana yhdistää ihmisiä. Aika paljon opittua sormenpään kokoiselta etanalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti