30.7.2017

PELKÄÄMISESTÄ

Kaduttaa.
En minä halua kirjoittaa pelkäämisestä. Haluan kirjoittaa mökkirannan uudesta keinusta, ulpukoista, yösaunasta ja siitä, miten tänä kesänä olen unohtanut kamerani lähes kokonaan. Siitä, miten kivikkorinne odottaa edelleen kiviään, kasvihuone siivoajaa ja viime syksyn lehdet haravoijaa. Siitä, että vintti on vieläkin aukkoa vaille valmis ja varsinkin siitä, että tänä kesänä on vain nautittu. Omasta ja toisten seurasta. Siitä, miten saunan edessä ja mökin takana on isot ryppäät kantarelleja kasvamassa. En minä halua kirjoittaa pelkäämisestä.

Silti kuitenkin kirjoitan. Tänään, kun aurinko paistaa. Tänään, kun mikään ei pelota.

Ajattelen sillä tavalla, että mitä enemmän itsekseni pelkojani mietin, sitä suuremmiksi ne muuttuvat. Mitä enemmän uskallan ne ääneen sanoa, sitä kauemmas ne työnnän. Nämä ajatukset tuntuvat tällaisilta ympäripyöreiltä. Jokainen ajatus on sanottu ääneen miljoonia kertoja. Yhtä monta kertaa, kuin on pelon voittanutta.

Me ihmiset olemme aika samanlaisia. Me kaikki pelkäämme, toivomme, epäonnistumme, rakastamme, häpeämme, iloitsemme, vihaamme. Olemme kateellisia, vahingoniloisia, epätoivoisia, lapsellisia, onnellisia. Sen lisäksi olemme siitäkin mahtavia olentoja, että me voimme oppia. Tehdyistä virheistä ja onnistumisista.

Me kaikki pelkäämme. Pelon kohteet vain vaihtelevat. Pelkojen synty on meillä jokaisella erilainen. Pelot syntyvät eletystä elämästä, kasvuympäristöstä, kokemuksista, traumoista, maailmantilanteesta, sairauksista, menetyksistä. Joskus pelon syytä voi olla vaikea hahmottaa, mutta pelko on kuitenkin aina seurausta jostain. 

Joskus pelottaa liikaa. Niin paljon, että se lamauttaa. Se saattaa tehdä vainoharhaiseksi, hysteeriseksi, ylitarkaksi, varmistelevaksi, masentuneeksi, kontrolloivaksi. Pelko saattaa aiheuttaa paniikkikohtauksia, joihin ei aina keksi syytäkään. Tunnistan kaikki nämä itsessäni ja tiedän, että en ole tässä asiassa kovinkaan uniikki.

Pelon syntyjä on yhtä monta, kuin on päänuppia. Pelon kohteita on yhtä monta, kuin on pelkääjää. Eikä yksikään pelko ole toista pienempi. 

Minä pelkään olla yksin, sen lisäksi pelkään pimeää. Pelkään myös lentämistä ja karhuja. Pelkään puhua vieraita kieliä ja pelkään, että minusta ei pidetä sellaisena kuin olen. Lisäksi pelkään vähän kaikenlaista muutakin.

Tänä syksynä aion voittaa itseni. Olla mökillä aivan yksin, yksi tai kaksi pilkkopimeää yötä. Ja minä uskon, että siitä voi seurata vain hyvää. Sillä nyt tunnen olevani valmis voittamaan pelkoni, yhden kerrallaan.

Minä en voi haastaa ketään voittamaan pelkonsa. Tämä on minun aikani. Sinun aikasi tuli jo, tai on tulossa. Tiedät kyllä, kun sen aika tulee. 

Sinussa on parasta sinä ja minussa minä, pelkoinemme kaikkinemme. Ehkä koko maailma ei rakasta minua eniten silloin, kun olen heikoimmillani. Mutta ollessani rehellinen itselleni tiedän, että ainakin yksi rakastaa. Maailmalle olen vain joku, mutta jollekin koko maailma. Minulle itselleni.

1 kommentti: