1.6.2017

ENSIMMÄISET YRTIT

Tänä vuonna en ole esikasvattanut mitään.
Viime vuonna suurinpiirtein tähän aikaan kasvihuone oli kokenut suuren muodonmuutoksen epämääräisestä romuhuoneesta toimivaksi kasvihuoneeksi. Lisäksi sinne oli jo istutettu ensimmäiset taimet, jotka kuvissa näyttävät varsin kukoistavilta.

Tänä keväänä en ole vielä ryhtynyt edes kasvihuoneen pesuun, puhumattakaan istuttamisesta. Viime viikonloppuna oli tarkoitus tarttua vesiletkuun ja juuriharjaan, mutta kaatosade ja parin plusasteen lämpötila hiljensivät intoa melkoisesti. 

Tänä vuonna aion laittaa kasvihuoneeseen toisten kasvattamia taimia. Viime kesän sato ei ollut varsinaisesti mikään kasvihuonenoviisin menestystarina, vaan sato oli osittain suorastaan surkea. Suoraan sanottuna - osittain olematon. Jokin elukka mutusti lehtikaalin ja toinen onnistui viemään sipulit mennessään. Tomaatti ei kypsynyt kylmässä ja kurkku valtasi koko huoneen. Kesäkurpitsa on onneksi siitä mahtava kaveri, että se ei hylkää aloittelijaakaan. Siksi viimekesäisestä yrittämisestä jäi kuitenkin hyvä maku suuhun.

Tänä kesänä laitan siis laatikoihin vain toisten kasvattamia taimia. Ja maltillisesti. Kasvihuoneen ulkopuolelle laitan hernettä tietenkin, ja salaattia. Sisäpuolelle jotain vähemmällä pärjäävää, ehkä sitä kesäkurpitsaa ja yrttejä tietenkin. 

Kauppareissulla törmäsin pallobasilikaan, joka on minulle ihan uusi tuttavuus. Rosmariini ja timjami olivat viime kesän lempiyrtit, joita käytettiin ahkerasti. Tänä kesänä tuohon asiaan tuskin tulee muutosta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti