5.5.2017

KATEUDESTA

Näin lehdessä tutkimuksen. 
En muista missä tai kuka sen oli tehnyt tai montaako suomalaista tutkimukseen oli osallistunut. Muistan vain tutkimuksen tuloksen - suomalaisen yleisin tunne on kateus.

Toiseksi yleisin tunne oli tyytyväisyys, joka sentään paikkasi tilannetta hieman, mutta ykköspalleja on siitä huolimatta vain yksi. Kateus on sellainen tunne, että sitä on kauhean vaikea myöntää itselleen.

Kateus asuu meissä kaikissa. Joka muuta väittää, ei tunne itseään tai ymmärrä omaa käytöstään. Kansalainen itse voi vaikuttaa oman kateutensa tasoon - antaako sille valtaa, vai opettelee tuntemaan itseään ja hyväksymään asian. 

Kateus on tunne, joka syö energiaa kaikelta hyvältä. Joskus kateus voi muuttua jopa vihaksi. Minäkin olen pilannut ihmissuhteita kateudesta. Kateus voi kuitenkin tehdä myös hyvää.

Kadehtimistakin voi onneksi opetella. On kahdenlaista tapaa kadehtia - voi kadehtia sillä tavalla, että se syö iloa. Tai sitten voi kadehtia sillä tavalla - että se tuo iloa. Siitä voi valita.

Kateellinen kansalainen voi kadehtia toisen omaisuutta. Se on kenties se helpoin syy kadehtia - ja kummallisin. Muuttuisiko kadehtija oikeasti onnelliseksi, jos tavaran omistajuus vaihtuisi päikseen? Mitä jos kadehtimisen sijaan sanoisi ääneen, että "Nyt oon kyllä kateellinen tuosta autosta, varmana hyvä kyyti. Annakko kyytiä?" Kun kateuden toteaa ääneen - se saattaakin muuttua iloksi.

Toinen mahtava syy kadehtimiseen on ulkonäkö. Tuskinpa on yhtäkään ihmistä, joka ei joskus kadehtisi toisen ulkoisesta olemuksesta jotain. Lopulta voi kuitenkin miettiä - kun tuo nenä nyt ei vaihda omistajaa kateuden voimasta, niin mitä jos vain kertoisin nenän omistajalle nenänsä komeudesta? 

Läheinen ihminen kertoi minulle tänään, että hän kadehtii luovuuttani. Se tuntui hyvältä. Tiedän kyllä olevani luova, kun oikein hyvä fiilinki on päällä. Monesti en ole luova sitten pätkääkään. Siksi se tuntui hyvältä. Kyllä ihmisten pitäisi uskaltaa kehua toisiaan enemmän - ja sanoa ääneen, että aivan meinaa kateuden puolelle lipsahtaa nyt tämä tunne, kun en tunne itseäni ollenkaan niin luovaksi. Juuri sillä hetkellä ei tuntunut yhtään siltä, että olisin luova. Mutta heti aloin ajattelemaan, että no niinpä olenkin!

Sen takia kateus olisi hyvä sanoa ääneen. Minä sain läheisen kommentista itsevarmuutta - ja niin sai hänkin myöntäessään ääneen kateutensa. Ykköspalleja olikin kaksi.

Joskus tuntuu, että joku ihminen kypsyttää aivan julmetusti. Käyttäytyy typerästi ja taitaa olla muutenkin aika idiootti. Silloin yritän muistaa katsoa ensimmäisenä peiliin - miksi tuntuu siltä? Mitä elämässä on meneillään? Olenko väsynyt? Onko toinen tehnyt oikeasti jotain luvattoman typerää vai tuliko tunne muuten vain? Monesti huomaan, että olenkin kateellinen. Jos olen kateellinen, minusta tulee ilkeä. En haluaisi olla sellainen, mutta olen. Jos en opettelisi tuntemaan itseäni, niin minä olisin suurimman osan ajasta ilkeä ja pahansuopa. 

Onneksi on kaksi mistä valita - kateus, joka syö iloa tai kateus, joka tuo iloa. Yritän aina muistaa valita jälkimmäisen. Nykyään useimmiten onnistun. 

1 kommentti:

  1. Ihana fiksu ystäväni. Muista edelleen sekin, että et ota luovuudesta paineita. Se on kasvi, joka sussa on; aina olemassa, mut toisinaan kukkii komeammin ja toisinaan vähemmän. Sitä ei silti kannata päästää kuivumaan vaan sitä täytyy ruokkia, koska kukkiessaan se tuottaa niin paljon iloa meille muillekin. Eihän me silti oleteta kukkienkaan kukkivan jatkuvasti, mut iloitaan silloin kun se tapahtuu. ����

    T. Malla

    VastaaPoista