15.5.2017

ELÄMÄN ONNELLISIA HETKIÄ

Eräänä yönä koin jotain maagista.
Se ei ole tämä ilta ja auringonlasku näissä kuvissa. Se oli eräs toinen yö, vähemmän pinkki ja enemmän pimeä. 

Järvi oli vielä lähes kokonaan jäässä, rannasta rantaan. Muuten oli mustaa, ei puissa kahisevia lehtiä tai vihreää maata. Oli aivan hiljaista. Tuulenvirekään ei värisyttänyt paljaita oksia. Saunan jälkeen menin laiturille seisomaan. Oli keskiyö, taivaalta kuu valaisi muuten pilkkopimeää maisemaa. Kaikki näkyi niin kummallisen selkeästi. Oli pimeää ja samaan aikaan valoisaa, jäätynyt järvi ja täydellinen hiljaisuus. 

Kunnes yhtäkkiä linnut aloittivat sirkutuksen. Vai huomasinko ne sitten vasta? Aivan tavalliset, kevään ilostuttamat linnut sirkuttivat puiden oksilla. Ei välillä, vaan kovaan ääneen ja koko ajan. 

Sen maagisempaa hetkeä en muista elämässäni montaa olleen. Se oli sellainen hetki, jota ei unohda. Unohtui kylmyys ja jäätyvät paljaat varpaat, unohtui maailman murheet ja omat huolet. Oli vain pimeys, täysikuu, metsä ja jäätynyt järvi. Linnut - ja minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti