Syksyn värit ovat aina olleet ne, jotka ovat koviten kolahtaneet. Ne olen tuntenut omiksi henkisellä puolella koko elämäni, värikarttojen mukaan olenkin syksy. Tumma vihreä, murrettu keltainen, täyteläinen luumu. Punatukkaisten sukua.
Tämä päivä oli oikein oiva esimerkki täydellisestä syyspäivästä. Pyöräretkelle pakattiin eväät mukaan. Viljapellot aaltoilivat keltaisina vienossa tuulessa, hylätyn talon pihalla syötiin voileivät ja juotiin kaakaot. Lähes kaikki näyttää kauniimmalta syksyssä.
Mutta se hylätty talo - se näytti vain surkealta. Ikkunat rikottuina, kalusteet hakattuina ja tavarat levitetty pitkin lattioita ja osittain pihaakin. Vaatteet roikkuivat hengareissa, lähes kaikki muu olikin viskelty ympäriinsä. Miksi? En tiedä kuka talon omistaa ja miksi se on nyt siinä kunnossa kuin se on, mutta pahalta tuntui. Kuvia en viitsinyt ottaa, se tuntui häväistykseltä. Pihapiirissä pystyi kuitenkin vielä aistimaan entisen elämän - portin kolahduksen, verkkaiset askeleet pihapolulla, leivinuunin lämmön, tulen rätinän. Mielikuviin sekoittui syksy tuoksu. Kunpa joku antaisi tuollekin paikalle vielä uuden elämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti