30.10.2017

TARINAA JOULUKORTTIEN TAKAA

Pari viikkoa sitten lähdin metsään omenakorin kanssa.

Joulukortit on kenties parasta fiilisteltävää, mitä olla voi. Oma jouluni on hyvinkin maltillinen. En perusta ylenmääräisestä hilpetööristä, joka vie lipastosta kolme laatikkoa kaikkina muina aikoina vuodesta. Minun jouluni syntyy hyvin pienistä asioista, niin kuin vaikka punaisista omenoista, kun muuten ostetaan lähes aina vihreitä. 

Jos minulta kysytään, niin jouluun ei kuulu mitään mitä pitää tehdä. Lapsille joulussa on tärkeää lahjat, mutta haluaisin heidän muistavan joulun kuitenkin erityisesti siitä, että vanhemmat olivat jouluna tavallista mukavempia ja enemmän läsnä. Uskon, että sellainen joululahja voi kantaa läpi elämän.

Kuten todettua, niin lähdin metsään omenakorin kanssa. Toisinaan lähden kameran kanssa metsäretkelle yksin, mutta yleensä en. Tälläkin kertaa maanittelin mukaani seitsenvuotiaani, joka aluksi ei ollut ideasta ollenkaan iloissaan. Kyseinen neitokainen on varsin napakka pukemaan tunteensa myös sanoiksi, joten naiselliselta väittelyltä ei vältytty. "Justjoo, sitten mun pitää varmaan taas pitää kädessä jotain kun sää otat kuvaa ja siinä käsi väsyy ihan sikana oikeesti! Sun pitää alkaa maksamaan mulle siitä, että mun pitää pitää aina kädessä jotain ja sää otat kuvia!"

Lupasin maksaa - en rahalla, vaan yhteisellä tekemisellä.

Kuinka ollakaan. Pääsimme vauhtiin kuvien kanssa, rullasimme villapaidan hihaa ja mallasimme käsiin suurimman omenan. Etsimme metsästä havuja ja asettelimme edellisenä päivänä leivottuja piparkakkuja terassilaudoitukselle. Tytär keksi idean havuista kiertämään pipareita "silleen vähän niinku ne ois niinku kehykset" ja kiipesi itsekin jakkaralle taideteosta kuvaamaan.

Ei tarvittu palkinnoksi yhteistä tekemistä yhteisestä tekemisestä. Ei puutunut käsi tai valitettu tylsyyttä. Ei vaadittu edes palkankorotusta. Kotiin palatessamme sain kuulla, että "oli oikeesti ihan sairaan kivaa ottaa niitä kuvia ja suunnitella kaikkee"

Ennen kuin menin metsään omenakorin kanssa, niin oli jo joulumieli. Retkeltä palatessamme samainen mieli oli tarttunut myös tyttäreeni. Joulumieli on sitä, että pikkusen palelee ja käsikin ehkä väsyy, mutta hyvä mieli kuittaa koettelemukset.

1 kommentti:

  1. Ihana tarina! Hienoja kuvia saitte aikaiseksi yhteistyöllä!

    VastaaPoista