Sumussa on sitä jotain. Se on kuvauksellinen, salaperäinen, kiehtova, pelottava, kaunis. Tuttu ja silti tuntematon. Sumussa kulkeminen on jännittävää - kun ei tiedä, mitä edestään löytää. Autoillessa sumu taas ei tunnu niinkään mukavalta, silloin kun korostuu erityisesti tuo edellisen lauseen loppu - kun ei tiedä, mitä edestään löytää.
Aikoinaan harrastimme sumuaamujen metsästämistä. Illalla tihrustimme, että huomenna on mahdollisesti sumua, joten pistimme herätyskellon soimaan aamuyöstä ja suuntasimme kamerat olalla kaunista sumumaisemaa metsästämään. Kuvasimme lähinnä itseämme, nuoria ja nättejä kun olimme, mutta myös huurteisia kasveja, sumuverhon takaa pilkistävää maisemaa ja syksyn värejä.
Sitten se aamuyöstä herääminen vain jäi, nukkuminen houkutteli liikaa. Nämä kuvat vilahtivat vastaan autoillessa, enkä voinut vastustaa kiusausta kääntyä takaisin ja kaivaa kameraa esiin. Monen vuoden tauon jälkeen tein päätöksen, että aamuöinen herätyskellon pirinä saa tulla osaksi myös tätä syksyä. Koska sumussa on sitä jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti