VIRHEISTÄ

Pistän toisinaan itselleni kirjoitusideoita ylös. Joskus olin kirjoittanut talteen tämän otsikon: Virheistä. Se tuli mieleen eilen, kun ensin kärvistelin yleinen maailmantuska rinnassa ja sen jälkeen taistelin sisälläni asuvaa suorittajaa vastaan. Mietin, että onko tämä elämä yhtä suorittamista?

Olen suorittaja. Olen tajunnut asian, mutta silti ajan itseni samaan ojaan kerta toisensa perään. 

Huomaan suorittavani, kaikenlaista. En suorita niin, että vertailisin tekemisiäni ylettömästi toisten ihmisten tekemisiin. Suoritan asioita niin, että ikään kuin taistelen itseäni vastaan. Ihan kuin olisin laittanut itselleni jonkin ihmeellisen riman, johon pitää yltää. Tai mitannut jonkun matkan, että kun tuon verran saat tuossa ajassa, niin sitten olet hyvä ihminen. Eikä ne rimat tai matkat ole koskaan realistisia, koska kun niitä lähestyy, niin ne loittonee.

Tunnistan siis suorittavani ja taistelen sitä vastaan päivittäin. Olen suorittaja mutta silti ajattelen, että ihminen ilman virheitä on tylsä. On kauhean paljon kiinnostavampaa nähdä virheellinen ihminen, kuin virheetön. Ei siksi, että nauttisin omista tai toisten virheistä, vaan siksi, että ne tekee meistä inhimillisiä. Helposti lähestyttäviä. Helposti rakastettavia. Silti suoritan ja haluan toimia virheettömästi. En siis tahdo suoda itselleni oikeutta olla inhimillinen.

Eikä virheellisyys pelkästään ihmisiin liity, vaan kaikkeen. Asioihin ja tekemiseen. Virhe onkin se, joka erottaa ja personoi.

Tuli mieleen esimerkiksi viime talvinen kuvausreissuni mökille. Kuvasin kevätkortteja ja ajatuksenani oli ottaa kuva kukkasipuleista. Olin suunnitellut kaiken valmiiksi, miettinyt asiat niin, että kaikki sujuu hyvin ja lopputulos on onnistunut. Mutta kohtalo pisti sormensa peliin, virheitä kertyi ja lopputulos ei ollutkaan pelkkä kuva, vaan kuva, jolla on tarina.

"Kaikki alkoi aivan tavallisesti. Tuli idea ja lähdin sitä toteuttamaan.

Ensin valitsin kauneimmat sipulit, pakkasin ne koriin, pistin kameran kaulaan ja suuntasin auton keulan kohti mökkiä. 

Kortin toteutus on varsin yksinkertainen, mutta kuvan toteutus oli kaikkea muuta. Päästyäni mökille tajusin, että lunta oli metrin verran ja tie auraamatta. Puolen tunnin kahlaamisen jälkeen pääsin kuin pääsinkin perille mökin terassille. Pakkasta oli napakasti, mutta kohmeisin sormin sain sipulit aseteltua kauniisti terassilaudoitukselle. Kaivoin kameran esiin ja valmistauduin kuvaamaan nuo keväiset kaunokaiset.

Olin unohtanut kamerastani muistikortin kotiin.

Pakkasin sipulit koriin, kahlasin takaisin autolle. Hain kasan lautoja ja mustaa maalia. Rakensin parvekkeelle pienen laudoituksen. Asettelin sipulit uudestaan ja kuvasin ne."

Virheistä syntyi tämän kortin tarina. 

Virheistä syntyy myös meidän ihmisten tarinat.

Uskalla olla vain ihminen.