8.5.2016

MUUTOKSEN TUULIA KASVIHUONEESSA

Olen kasvatellut taimia aivan onnessani. 
Vajaa kuukausi sitten iskimme siemenet multaan ja tiedossa oli, että melko pikaiseen pitäisi myös ryhtyä kasvihuonetta rakentamaan. Kasvavat nimittäin nuo kaverit niin hirveää vauhtia, että alkaa totisesti kohta olla jo aika pistää taimet ihan penkkiin asti. 

Vielä taimet kuitenkin valtaavat suurimman osan keittiön pöytätilasta, mutta kasvihuoneessa on kuitenkin tapahtunut jo! Melkoisen kamalassa kunnossahan tuo oli edellisen kasvattajan jäljiltä. Tai no, eihän siellä juuri mitään ollut, muutama kummallinen laatikko, joten lisää kasvatustilaa olikin tilauksessa. Muutenkaan ei tämänkaltainen muovinen kasvihuone ole mikään pihan kaunistus, joten otinkin itselleni haasteen saada muovihuoneesta toimiva ja vielä nättikin. Erittäin onnellinen olen kuitenkin tästä pienestä kasvihuoneestani, siitä kiitos mökin edellisille asukkaille.

Suunnittelin uudet laatikot sillä ajatuksella, että saamme mökillä odottavat laudat hyötykäyttöön. Ensimmäiset laatikot rakennettiin toiselle seinustalle vanhoja laatikoita runkoina hyötykäyttäen. Lautojen ilme ennen käsittelyä ei juuri silmiä hivele, mutta muuten ensimmäisten laatikoitten jälkeen oli jo hyvä fiilis - tästä tulee hyvä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti