Olen aina rakastanut luontoa. Aivoni ovat sitä kaliiperia, että ne ovat lähes aina liian täynnä tavaraa, eikä mikään tyhjennä niitä niin hyvin, kuin luonnon hiljaisuuden kuunteleminen. Tuulen humina puiden latvoissa, auringon leikki metsässä, luonnon taideteosten ihmetteleminen ja kaikki ne tuoksut ja värit! Ei niihin voi kyllästyä.
Jokaisen metsässä vietetyn tovin jälkeen olen valmis muuttamaan metsän keskelle ylhäiseen yksinäisyyteen ja olen ihan varma siitä, että en tule koskaan kaipaamaan kaupunkielämää tai siihen liittyviä asioita. Sivistykseen palatessa herää kuitenkin huomaamaan sen, että kaupungissakin on hyvä. Molempi parempi ja se riittää, että pääsee riittävän usein tarpomaan metsään ja silittelemään puita. Sen vuoksi mökki keskellä metsää on oikein hyvä vaihtoehto ihmiselle, jonka aivot ajattelevat liikaa.
Viimeisimmällä kävelyretkellä metsäteillä ja poluilla teimme taas löytöjä - metsämansikoita, puna- ja mustaherukoita, mustikoita, puolukoita, ketunleipiä, kukkia ja jopa muutama kanttarelli. Jokainen näistä ihmeestä on joka kesä yhtä tuttu, mutta silti aina yhtä ihmeellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti